Isä katsoi ankarasti Miskaan, joka, ehkä hiukan peljäten jo äänsi:
"Meidän pitää pelkäämän ja rakastaman…"
Se jäi siihen.
"Rakastaman…" auttoi isä.
"No et sinä taida", jatkoi isä ja käski lukemaan ensimäistä käskyä. Se sujui jonkun verran paremmin. Vaan uskonkappaleissa taas istuttiin kiinni eikä isä sen pitemmälle enää yrittänytkään, rupesi vaan nuhtelemaan. Sanoi, että kun on koko ikänsä koulua käynyt, eikä ole tuon paremmaksi oppinut.
"Muutama! Laiska!…" ärjyi isä. "Annan selkään pian, niin että tuntuu." Äidille teki oikein hyvää, kun isäkin nyt yhtäkkiä noin näytti ruvenneen pojan lukemista harrastamaan. Miska rupesi itkua hynkkäämään.
"Älä poraja, laiska!" ärjyi isä.
"Siihen poruunsa se aina turvaa!" tiuskui äiti.
"Tuki nyt suusi, elikkä minä panen sun kansakouluun, niin näet kissan parkua!" jatkoi isä. Sepä olikin oiva pelotin, sillä poika rupesi heti hellittämään. Isä kenties pitikin asiaa paljaana pelottimena, mutta äiti tarttui siihen kiinni vakavammalta kannalta.
"Mutta mitähän se olisi", alkoi sanoa, "jos tuon panisi sinne täksi talvisydämmeksi? Sielläpä ne kehuvat niiden niin oppivan että…"