* * * * *
Leena ei enää leppynytkään. Hän teki kirjallisen testamentin, määräsi omaisuutensa lastensa lapsille. Vanhempain ei pitänyt saaman mitään. Sitten pian hän sairastuikin sängyn omaksi. Silloin tuli hätä. Oikeinkohan tässä kuolema lähistelee? Naapuripitäjäässä oli erinomainen hieroja; se haettiin, mutta ei ollut apua. Haettiin vuoron tiestä kolme noitaa, yksi erältään. Ei siitäkään apua. Oman kylän kuppari sai konstinsa koettaa, ei apua. Jo oikein alkoi pelottaa muoria. Väliin porotti jalkaa, väliin kättä; toisinaan oli rinta kipeä, toisinaan pää. Ruoka ei käynyt laatuun: perin huonosti olivat asiat.
Sattui eräänä päivänä, että kylään tuotiin lääkäri erään köyhän vaimon luo. Olli ei ollut kotona silloin, muori joutui kiusaukseen. Hakisinkohan tohtorin? Kylän akat houkuttelivat: "hullu olet jos et hae nyt, kun niin saatavillakin on!" Leena kutsui kupparin ja pyysi häntä menemään tohtorin luo. Käski sanoa, että köyhiä ollaan. Kuppari alkoi huoneita siivota, — tohtori kun tulee. Mutta muori ei antanut. "Älä siivoa", sanoi, "luulee meitä pian rikkaiksi. Antaa olla niinkuin on". Hopeamaljankin pöydältä käski pois korjata.
Kuppari meni tohtoria hakemaan. "Ottakaa vaan palkkaa niin että kannattaa. Ne ovat rikkaita, mutta niin saitureita", hän kertoi.
Tohtori tuli, määräsi lääkkeet ja 10 markkaa palkkaa.
Leena-muori rupesi rukoilemaan:
"Tohtori kulta … me olemme köyhiä… Eikö riittäisi 3 markkaa? Ei meillä ole rikkauksia … valehtelevat ihmiset niin kovin paljon … ei meillä ole … ja … ja … jos ei vielä apuakaan ole". Tohtori oli tuosta kovin huvitettu, naureskeli, kehui ja lohdutteli muoria eikä helpottanut, otti vaan 10 markkaansa ja meni pois.
Muori tuli kipeämmäksi.
Olli tuli kotiin. Leena kertoi koko jutun. Olli joutui raivoon. "Kymmenen markkaa!" huusi hän, "roisto! Missä hän nyt on?" Hän rupesi juoksemaan ja löysi vielä tohtorin kylästä.
Hän hohuutti ja kieli sammalsi kun rupesi tohtorille asiaansa selvittämään: "kuolee se kuitenkin … se meidän eukko, ette te sitä voi auttaa… Ja kymmenen markkaa otitte!… Minä tahdon takaisin puolet…" Olli ähki ja puhki, oli kovin kiukussa ja hämillään. Roistoksi teki mieli tohtoria sanoa, kielellä jo sana pyöri, mutta ei uskaltanut. Tohtori nauroi, kiusasi ja piinasi Ollia ja huvitteli itseänsä… Hiton hauskoja ihmisiä! Olli se vaan aina puolta takaisin tahtoi, toisinaan seitsemääkin markkaa, oikein jo itkua lopulta väänsi. Tohtori kyllästyi vihdoin, pisti 10 markkaa äijän käteen. Olli tuli siitä kovin iloiseksi, kiitteli tohtoria ja tarjosi markkaa takaisin. Mutta sitten tohtori jo suuttui ja potki äijän ulos huoneesta.