"Eihän nyt aivan yhtä, sillä… Mutta katsokaa nyt! Laivurinen tulee tuossa kirkosta." Tolvanainen kääntyi kuin säikähtyneenä. Laivurinen huomasi samassa molemmat ja tuli luokse. Vaimo seurasi mukana. Tervehdittiin ystävällisesti, sillä he olivat kaikki hyviä tuttavia.
"Onpa opettajakin tänäpäivänä kirkolla", alkoi Tolvanainen ystävällisesti sanoa.
"Tuli lähdettyä", sanoi Laivurinen, "mutta unettamaan tahtoi ruveta."
"Eikö Herran sana ole tarpeeksi voimakas pitämään hereillä?" kysäsi
Tolvanainen.
Laivurinen ei käsittänyt siinä olevan tavallista syvällisempää tarkoitusta. Siksipä hän vastasikin leikillään:
"Nukkuihan Tolvanainen itsekin! Minä sentään en nukkunut, vaikka kyllä sain luonnollisilla keinoilla sitä vastaan taistella." Kaikki nauroivat, mutta Tolvanainen oli hämillään. Rouva Laivurinen huomasi sen ja rupesi nuhtelemaan ukkoansa:
"Sinä olet… Onko se nyt kumma, jos vanhaa miestä unettaa pahemmin kuin sinua."
"Eikä, mutta minä vain sanon."
Mutta Tolvanainen alkoi suuttua.
"Katso ensin, ettei ole malka omassa silmässäs, ennenkuin rupeat etsimään raiskaa toisen silmästä", hän sanoi äreästi ja lähti kävelemään pois.