"Seurakunta tietenkin", ehätti Bendell.
"Seurakunta, niin", sanoi Laivurinen. "Mutta seurakunnille ei tähän aikaan anneta ensinkään tilaisuutta siihen. Pitäähän pappi ottaa yhden ainoan vaalisaarnan jälkeen. Ja niin oppineet miehet kuin papit saattavat kyllä valmistaa saarnan! Mutta siitäkö seurakunta tuntee hänet? Eipä tunnekaan." Sitten Laivurinen ryhtyi selittämään, miten olisi meneteltävä. Papin pitäisi olla seurakunnan tutkittavana pitemmän aikaa; kokeneitten kristittyjen pitäisi saada tehdä muistutuksia saarnain johdosta y.m.
"Taitavat olla harvassa ne miehet, jotka uskaltaisivat tutkia pappien uskonnollista kokemusta ja tehdä muistutuksia", arveli Airaksinen.
"Niin, niin luultavasti nyt olisikin, sillä papisto on kasvanut erityiseksi korkeaksi ylimysluokaksi. Harvoin pappi enää köyhän kristityn veljeksi sopii. Pappien maalliset edut ovat niin suuret, niin hyvin valvotut, että tarvittaisiin enempää kuin heikkoa ihmisvoimaa, jotta ne voisi aina uhrata siinä, missä Kristuksen rakkaus niin vaatii. Pappi on herra meidän aikanamme. Eikä sellainen sovi köyhän työmiehen veljeksi hengellisessäkään suhteessa."
"Sinä unhotat yhden tärkeän seikan", huomautti Airaksinen, "nimittäin kehityksen, joka yhteiskunnassa on tapahtunut sen jälkeen kun kristillinen seurakunta perustettiin. Silloin eivät oppineet uskoneet Kristusta, vaan oppimattomat. Kehityksen mukana kehittyi kristinoppi tieteeksi. Onhan siis ymmärrettävä asia, miksi niille, jotka rupesivat tällä alalla tiedemiehiksi, teologeiksi, annettiin johtajaoikeus."
"Niin, niinhän se olisi pitänyt olla, mutta niin ei ole", väitti
Laivurinen.
"Sinä tiedät kyllä, etten minä kehitystä vastusta. Mutta sitä minä vastustan, että joinakuina aikoina hyväksyttyjen ohjelmain oppiminen pidetään etusijassa, jota vastoin kielletään hengen vapaus ja tämän nojalla saavutettava vapaa kehitys. Esimerkiksi, jos syntyy lahkolaisliikkeitä, jotka tavallansa ovat vapaamman ajatuksen ja tutkimishalun tuotteita, niin helvettiin ne tuomitaan. Tänäänkin kirkkoherra juuri saarnasi lahkolaisista ja sanoi, että ainoastaan kirkonoppi vie oikeaan, mutta kaikki lahkolaisopit väärään. Minä juuri ajattelin, että millähän oikeudella hän tuomitsee, kun ei itse tiedä enempää kuin muutkaan suruttomat ihmiset."
"Eiköhän?" keskeytti Airaksinen.
"Ei!" huusi Laivurinen kiihkeästi, "suruton ihminen hän on, niinhän jumalisetkin sanovat hänestä. Ja onko sitten oikein ottaa kansalta raamattu pois ja panna omia muodosteluja sijaan?"
"Ei hän omia muodostelujaan…" väitti Airaksinen, "Uskontunnustus on vanhempi kun koko suomalainen kirkko, ja sitä hän…"