"Niin on, kirkolliskokouksissa on äänestämällä päätetty, mitä uskotaan, mitä ei", huomautti Laivurinen ivallisesti.
"Se oli välttämätöntä, sillä suuret uskonnolliset riidat pakottivat muodostamaan uskontunnustuksia, joissa suuremman joukon käsitys uskonnosta oli pienemmälle tilalle yhteen sovitettu", jatkoi Airaksinen.
"Siinäpä se juuri on!" sanoi Laivurinen hermostuneesti, "muodostelemisissa se onkin erehdys! Muodostelmat ne vaikuttavat veltostuttavasti ja eksyttävästi sellaiseen, joka on ruvennut etsimään elämää uskosta."
"Luonnollinen ihminen puhuu asiasta niin kuin sinä puhut", sanoi
Airaksinen.
"Ja sinäkö tässä puhut uskovaisena?" huudahti Laivurinen.
"En puhukaan. Mutta minä uskon yksinkertaisesti, että kirkonoppi on oikea ja autuaaksi tekevä, kun vaan sen mukaan uskoo ja elää."
"Et sinä usko, ei sinulla ole mitään uskoa!" väitti Laivurinen melkein halveksien. "Se on kauppamiehen puhetta", jatkoi hän vielä. Siinä oli puoli leikkiä, puoli totta. Se vaikutti seuraan hiukan masentavasti, ja keskustelu katkesi vähäksi aikaa. Mutta sitten otti Entonen puhuaksensa lahkolaisista, joita oli kuutta eri joukkoa pitäjässä ja jotka osalta oikein myrkyllisesti vihasivat toisiansa ja hyökkäsivät vastakkain sopivissa ja sopimattomissa tilaisuuksissa, erittäinkin seuroissaan; nämä olivatkin muodostuneet kevytmielisemmille ihmisille huvi- ja naurupaikoiksi. Kirkkoherra ei vaatimallakaan sekaannu asettelemaan näitä riitoja. Kirkossa sen sijaan hänen äänensä jylisee ukkosena tuomiten kaikki lahkolaiset alimmaiseen helvettiin…
Tämä kertomus poisti ne hankaukset, jotka äskeinen persoonallisuuksiin menevä väittely oli saanut aikaan.
"Pappi tietysti koettaa pysyä puolueitten ulkopuolella, mutta samallapa hän asettaa itsensä niiden tuomariksi. Puolueettomalta näyttävää persoonallista sekautumattomuutta voi selittää kahdella tavalla: joko ei hän uskalla antautua taisteluun, taikka hän on liian ylpeä ja ylhäinen ollaksensa väestöön nähden muuna kuin arvostelijana tahi tuomarina", virkkoi Laivurinen Entosen lopetettua.
"Niin", jatkoi Entonen, "mutta tässä on vielä sekin huomattavaa, että kirkon aseet eivät ollenkaan ole nykyään tähdättyinä julkisia syntejä vastaan, vaan raatelemaan toisiaan sisällisen eripuraisuuden surkeassa humussa. Julkiset synnit saavat ainoastaan vanhan tavan mukaan syrjäletkauksia, milloin sisällisiltä riidoilta sattuu olemaan väliaikaa. Järjestettyä sotaa syntiä vastaan ei nykyään käydä, ainakaan näillä tienoin."