Airaksinen oli jo vähän aikaa levottomilla liikkeillä osoittanut, että hänellä olisi jotain sanottavaa, hänelläkin.
"Mutta milloin kavaltaja tulee laumaan ja saarnaa antikristuksen väärää oppia, silloin tietysti täytyy ensinnä tähdätä voimansa kavaltajaa vastaan ja sitten, kun se on karkoitettu, ryhtyä vasta uusiin valloituksiin!"
"Kuka tässä on sitten kavaltaja?" kysäisi Laivurinen.
"Jonkun tietysti täytyy olla kavaltaja, kun kerta niin monta oppia on. On ainoastaan yksi lammashuone ja yksi paimen, luultavasti täytyy olla yksi tiekin."
"Samaa tietä saattaa kulkea monta joukkoa."
"Miksikäs ei. Mutta sitten pitää kuitenkin olla yksi toivo ja yksi tunnustus."
"Kuka on sanonut, ettei näillä kaikilla niin olisi? Yksi toivo, se on autuuden toivo, yksi tunnustus, se on Jumalan kaikkivaltiaisuuden tunnustus." Kun Laivurinen oli tämän sanonut, katsahti hän nopeasti ympäri seuran. Kaikkien siimat olivat tarkkaavaisesti kiintyneinä häneen.
"Se on kovin laaja tunnustus", sanoi Airaksinen vihdoin.
"Jos se on laaja, niin sano nyt, mikä on esim. täällä vallitsevista opinsuunnista tarpeeksi rajoitettu ja oikea?"
"Kirkon oppi", vastasi toinen arvelematta päästäen suunsa hiukan hymyyn.