"Ei, ei, älkää sekoittako. Mutta sanokaa vain, ovatko raamatun totuudet ja niiden selittäminen teidän kannaltanne sama asia?"
"On, kun niin selitetään kuin Lutherus selittää."
"En minä sitä usko!" huudahti Laivurinen melkein häikäilemättömästi.
"Niin, niin, te ette usko, kyllähän minä sen tiedän. Mutta sillä, ettei joku usko, ei ole todistettu, että raamattu olisi vain satukokoelma. Kyllä niitä on, jotka uskovat."
"Enhän minä ole sanonut raamattua satukokoelmaksi. Minä vain olen sanonut, että sitä selitetään väärin."
"Niin selitetään, tekin selitätte väärin", pilkkasi Tolvanainen.
"Se on kyllä mahdollista", myönsi Laivurinen avomielisesti. Tolvanainen käytti tilaisuutta jatkaaksensa:
"Aivan sama on, jos pidätte totena osia raamatusta taikka ei ensinkään mitään. Sillä kun te sen teette järjen avulla, eikä uskon, niin ei se teitä mitään auta."
"Se on kyllä totta", myönsi Laivurinen, "jos nyt olisi niin, ettei minulla olisi ensinkään uskoa, — ajatellaan nyt, ettei minulla ole ensinkään uskoa, jota minulla kuitenkin on! — ja minä tahtoisin päästä käsittämään raamattua. Mitä minun silloin on tehtävä? Enkö saa tutkia tätä kirjaa järkeni avulla, kun ei minulla ole muuta apukeinoa? Ajatelkaa nyt vieläkin, ettei minulla olisi ensinkään uskoa, mutta ääretön halu päästä totuuden tietoon? Niin, ja ajatelkaa vielä, että minulla olisi suuri halu olla kristitty, esimerkiksi siitä syystä, että minä ihailisin kristityn mainetta?"
Laivurinen jäi silmät suurina tirkistelemään Tolvanaisen kasvoihin saadakseen selvää, oliko tämä häntä ymmärtänyt.