"Niin sielun; ihmisen sielu on Jumalan kuva."
"Hm."
Tähän päättyi juttu. Onkos mokomampaa kuultu kristilliseltä ihmiseltä, sanottiin jälestäpäin.
Hänen oli myöskin kuultu väittävän, ettei ruumis, tuo multaläjä, milloinkaan nousisi ylös haudasta, vaan että ainoastaan henki nousee ja yhdistyy Jumalaan. "Mitäpä tehtäisiinkään lihalla ja luilla taivaassa", oli hän arvellut, "ei siinä ole mitään Jumalasta lähtenyttä, joten se ei voi siihen jälestäpäinkään liittyä."
Tätä kaikkea sitten tulkittiin niinkuin tulkittiin. "Ei hän usko ylösnousemustakaan!" sanottiin, "eikä ijankaikkista elämää", lisättiin siihen luonnollisena seurauksena. "Ihan samanlainen on kuin vanha Kolströmin herra, joka sanoi ja uskoi, että siinä puu makaa, mihinkä se kaatuu."
Siihen liittyi vielä lisäksi muita asioita. Muuan pitäjän kuulu räätäli luuli saaneensa joistakin kirjoituksista selville mitä sana sosialisti merkitsee. "Rikkaat tapetaan ja köyhille jaetaan tasan rikasten maat ja tavarat; avioliittoa ei ollenkaan solmittaisi niinkuin nyt, tehtäisiin ainoastaan vuoden kontrahteja j.n.e. Sellaista on sosialismi", kertoi räätäli. Mutta siihen hän vielä lisäsi, että opettaja Laivurinen on selvä sosialisti ja että opettaja on sen itse sanonut.
"Oh ohh-hoh sitä miestä!"
Ihmisissä rupesi hiipimään ensin ujompana ja hiljaisempana, mutta sitten yhä voimakkaampana ajatus: "no mutta eikö se olisi pantava pois viralta?"
Valistuneempi nuoriso oli jyrkästi Laivurisen puolella sekä muutamat Laivurisen varsinaiset ystävät. Mutta siitä ei yleisö paljoa välittänyt. "Ovat samanlaisia", sanottiin.
Ei Laivurisella ollut juuri milloinkaan monia likeisempiä ystäviä ollut. Niiden harvainkin kanssa, jotka kuuluivat näihin, olivat välit tämän suven kuluessa jossakin määrin kylmentyneet. Toisinaan hän kyllä kaipasi heitä luokseen, mutta kun he tulivat taloon, toivoi hän melkein kohta, että he menisivät pois. Seurassa kaipasi hän yksinäisyyttä ja yksinäisyydessä seuraa.