"Siitä syystä, että tunsin äänenpainosta teillä olevan jonkin erikoisen tarkoituksen."
"Minkä erikoisen tarkoituksen?"
"Mitäs minä sitä selittelemään… Itse paraiten tiedätte."
"Sepä nyt merkillistä puhetta on, tuota…" alkoi Tolvanainen. Mutta kirkkoherra keskeytti sovitellen:
"Väittelynne ei tunnu kääntyvän rakentavaksi", hän sanoi. "Ehkä on parasta että käymme asiaamme?"
Laivurinen olikin jo joutua hämille, sillä hän itsekin huomasi liian rajusti ottaneensa kiinni Tolvanaisen sanoista… Eikähän nuo toiset tiedä minun ja Tolvanaisen entisistä suhteista, ajatteli hän harmitellen.
Kirkkoherra esitti johtokunnalle asian. Opettaja Laivurinen oli vaatinut virkavahvistuskirjaa ja sitä varten pyytänyt johtokuntaa kokoon.
"Onko johtokunnan jäsenillä mitään muistuttamista opettaja Laivurisen pyyntöä vastaan?" kysyi hän lopuksi.
Huoneessa syntyi hiljaisuus, joka lopulta muuttui tuskalliseksi. Toinen vartosi ja velkoi silmäyksillään toistaan puhumaan. Laivurinen joutui levottomaksi eikä voinut pidättää itseään sanomasta:
"Nähtävästi on jotain muistutettavaa minua vastaan. Olkaa hyvät ja sanokaa, mitä on sanottavaa." Hän hymyili ylpeästi, ja ääni värähteli hiukan. "Silloin on rauta taottava, kun se on kuuma", lisäsi vielä.