"Kyllä on sentään häpeä", sanoi Bendell, kun naurun puuska oli mennyt ohitse, "että sellaisia henkilöitä kuin Tolvanainen valitaan niin tärkeihin kunnallisiin virkoihin. Mikä edistysmies hän on? Eikä hän vietä edes mitään mallielämää; vaimonsa kanssa tappelee ja muuta."
Rouva pääsi käsiksi nyt oikein akkain elementtiin ja kertoi moniaita hauskoja juttuja. Hän tiesi Tolvanaisen emännän olevan miehelleen siitä mustasukkaisen, että tämä seurustelee usein "uskovaisten" vaimojen kanssa, jopa niiden kanssa kahvitteleekin omassa kamarissaan sillä aikaa kuin emäntä saa hyöriä muissa talouspuuhissa. Sellaisista nostaa emäntä riidan ja haukuskelee; isäntä suuttuu ja lyö: ei sallisi sellaisista puhuttavan. Uskovaiset akatkin kulkevat isännän puolesta emännälle riitelemässä. Mutta niiltä kuuluu hyvästi pitävän puolensa, antaa likavettä niskaan j.n.e.
Eikö sitten se emäntä ole uskovainen? Kyllä hän oli ollut, mutta isännän outo menettely on hänet tehnyt epäuskoiseksi: hänen mielestään ei sellainen puu kanna hyviä hedelmiä. Jottako hän on nyt sitten kokonaan uskoton? Ei juuri kokonaan, mutta hyvin paatunut kuuluu olevan.
"Se uskonto se on…" virkkoi Bendell ja pudisteli päätänsä nauru huulilla.
"Mitä uskonto on?" kysäisi Laivurinen terävästi.
"Syypää moniin tuollaisiin rettelöihin."
"Ei se ole uskonnon syy", väitti Laivurinen, "vaan uskottomuuden. Siksi, ettei heillä ole ollenkaan uskoa, on heidän uskontonsa niin nurinpuolinen. No niin, jonkinlainen uskonto heillä kyllä saattaa olla, jolla peittelevät itsensä, mutta ei uskoa."
"Hm. Mutta mikä nyt sitten on se oikea usko?"
"Älä kysy niin jokapäiväisesti", sanoi Laivurinen hiukan vallattomasti. "Se on oikea usko, josta vuotavat oikeat työt Kristuksen esimerkin ja opetuksen mukaan; sellaisessa uskossa on elämää."
"Perustat siis nykyään töihin?"