"Ja ajatelkaa!" huudahti Laivurinen puolustuksesta innostuneena. "Jos minä nyt olisin eksynyt lammas, niin tuollako tavalla paimen sitten johdattelee minua laumaan takaisin?" Hän katseli surullisesti hymyillen Bendelliä.
"Tietysti", vastasi Bendell. "Ennen johdatettiin ihmisiä oikealle tielle jalkapuurangaistuksella."
"Tämä on samaa laatua", jatkoi Laivurinen keveästi, "tämä on tavallaan kirkollinen panna, johon minut on julistettu: jotta saisin virkavahvistuskirjan, täytyy minun ajatella aivan samoin kuin kirkkoherra, taikka oikeammin niinkuin hän käskee ajatella."
"Mutta nyt ovat ihmiset sinun puolellasi."
"Miten?"
Bendell kertoi keskustelusta Airaksisen puodissa. Se nähtävästi virkisti Laivurista.
"On se sentään omituista", sanoi hän, "että kansan mielipide on usein kärsivän puolella. Niin kauan kuin minä vielä olin voimissani ja tuli puheeksi, että minulla on omat mielipiteeni uskonnosta, joilla minä muka teen jotain vahinkoa, niin he pitivät minua rikollisena."
Rouva rupesi nauramaan.
"Nauran ennen kuin sanon", hän virkkoi, "ja jos se ei liittyisi niin ikävään tapaukseen, nauraisin oikein sydämeni pohjasta tuolle Tolvanaiselle." Hän nauroikin oikein sydämensä pohjasta, ja miehet odottivat huvitettuna mitä seuraa.
"Te ette usko, miten hullunkurisen näköinen hän oli, kun kirkkoherra kielsi häntä puhumasta meidän ukolle." Toisetkin alkoivat nauraa.