"Miten jaksat?" kysyi Bendell.
"Alkaahan se nyt taas mennä, mutta päivällä minussa oli kovasti kuumetta… No, tietysti olet kuullut mitä täällä on tapahtunut?" kysäisi hän vilkkaasti ja nousi istumaan vuoteelle.
"Kuulin, kuulin… Ne saakelin…"
"Eikö herra nimismies nyt jouda istumaan ja vähän huvittamaan tuota meidän ukkoa?" keskeytti rouva sisään tullessaan.
"Niin, ota takki päältäsi ja istu vähän aikaa", liittyi kehoitukseen
Laivurinen.
Kehoitukset tuntuivat niin sydämellisiltä, jopa rukoilevilta, että Bendell vähääkään enää empimättä heitti päällystakkinsa naulaan ja siirsi tuolinsa Laivurisen vuoteen viereen ollaksensa oikein kodikas ja miellyttääksensä.
"Mitenkä se kaikki oikein tapahtui?" kysyi hän halukkaana kuulemaan.
Laivurinen alkoi kertoa ja rouva täydensi kertomusta omilla tiedoillaan. Kertomuksensa lopetettuaan vaipui Laivurinen hiljaiseen, surumieliseen mietiskelyyn. Rouva ja Bendell jatkoivat arvostellen johtokunnan menettelyä. Rouva kertoi pahoin pelkäävänsä, että Laivurisen suuttumisesta tulisi pahempia seurauksia.
"Hänellä kun on niin tulinen luonne… Ja semminkin kuin sairaana, kipujen rasittamana tulee härsytetyksi, niin on se kuin tulen pumpuliin pistäisi."
"Ei siitä mitään", vakuutti Bendell. "Tietäähän täällä kuka hyvänsä, miten heikkohermoiseksi Laivurinen on tullut. Itse saavat hävetä, etteivät osaa hienotuntoisemmin sairasta kohdella."