"Kuuluupahan. Sillä minä ajattelen, että ennen ilmestyneiden ja nykyään ilmestyväin uusien aatteiden syntyminen on yhä jatkuvaa luomistyötä. Kymmenissä käskyissä annettiin maailmalle järjestetty laki."
Bendell oli hyvin ihmeissään siitä, mitä kuuli tuolta mieheltä, jonka kanssa hän kyllä oli ollut likeinen ystävä, mutta josta harvoin oli saanut selville, mitä hänessä oli syvemmällä. Etenkään eivät viime aikoina keskustelut olleet päässeet useinkaan kuin hyvin pintapuolisiin asioihin. Noin vuosi takaperin mentiin monena iltana hyvinkin yksityisseikkoihin, mutta siitä oli tavattoman pitkä aika … hyvin pitkä. Hän huomautti Laivuriselle, että hänkin oli luullut Laivurista todellisuudessa ateistiksi. Mutta ei väittänyt hänkään koskaan suoraa tunnustusta kuulleensa. Jostakin oli vain semmoinen ajatus mieleen jäänyt.
Näin tunkeutuivat he itse huomaamatta askel askeleelta syvemmälle ja syvemmälle. Laivurinen tunnusti, että hän kyllä joskus ennen lienee ollut sellainen. Mutta nyt tämän kevään ja kesän kuluessa oli hän paljon mietiskellyt. Se on muka ollut melkein ainoa asia, johon hänen mielensä on enää kyennyt kiintymään. Hän oli kovin murehtinut ja huolehtinut viime aikoina: aineelliset olot olivat tiukat ja keuhkotauti ahdisteli. Jos lopettaa elämän, niin ei hän itsensä vuoksi pelkää, mutta perheen toimeentulo huolettaa. Tämä oli antanut hänen hengellensä työtä, ja olipa se ollut joltinenkin kehitysaikakin. Hän tunsi muutamissa kuukausissa vanhentuneensa vuosikymmeniä. Oli enimmäkseen alakuloinen, kaipasi ja ikävöi jotain. Seuraelämästäkin oli vetäytynyt pois, kun se tuntui niin rasittavalta. Ainoastaan kahden kesken hyvän ystävän kanssa saattoi jutella … ainoastaan tällä tavalla kuin nytkin. Hänen kehityksensä oli nyt ehtinyt näille tienoille. Ei tiennyt, mihin suuntaan se nyt tulisi menemään, kun oli antautunut vapaasti sen kuletettavaksi, ohjaten itse sitä ymmärryksensä mukaan. Ainoa huvitus on yksinäisessä mietiskelyssä. Joskus on tullut niistä muillekin virketyksi viattomassa tarkoituksessa. Siitä nyt johtokunta hyökkää niskaan ja kieltää sen ainoankin huvin, mikä hänellä enää elämässä on.
Hän kertoi pitkältä ja heltyi toisinaan niin että ääni vienosti värähteli. Kun kerta kertomuksen alkuun pääsi, ei huomannut sitä hellittääkään: sieltä pulppusi kuin kauan peitteessä olleesta lähteensilmästä. Sydän uhkui täyteläistä yltäkylläisyyttä. Kauan hautuneet ajatukset, tuskain ja taistelujen muodostelemat, vyöryivät ja virtailivat nyt, kun sulku oli avattu, vastaanottavaan suvantoon, tarkkaavaisena kuuntelevan ystävän korvaan ja sydämeen.
Ennen oli hän laskenut vain pieniä määriä ja sulkenut sitten sulut… "Siellä on niin paljon, etten rupea kertomaankaan" oli hän ajatellut. Ja siksi toisekseen, häntä oli aina peloittanut ja kiusannut ajatus, ettei kukaan ymmärtäisi häntä oikein, vaan kenties käsitettäisiin väärin … eikä hänellä olisi kärsivällisyyttä ruveta aina juurta jaksain oikomaan…
Mutta nyt olivat sulut puhjenneet ja Bendell oli ollut niin harvinaisen hieno, vastaanottavainen, ja näyttänyt ymmärtävän kaikki.
Laivurista innosti. Sairas ruumiskin tunsi huojentavaa, jopa voimistuttavaa virkistystä, se tuli kuin hierotuksi ja pestyksi. Kateessa ollut rakkaudentunne, sellainen omituisempi, harvinaisempi, joka joskus valloittaa koko sielun, kun iltakauden saa jaaritella ystävänsä kanssa ja tuntee yhtäkkiä valtaavaa halua sanoa kaikki … kaikki — oli vetänyt Laivurisen kokonaan mukaansa.
Rouva toi teetä. Laivurinen nojaili kyynärpäätään vasten vuoteella ja Bendell aivan vuoteen vieressä olevaa pöytää vasten. Bendell otti teetä aivan vastustelematta eikä puhunut sanaakaan kotiinlähdöstä. Rouva liikkui keveästi ja hienosti, kasvojen ilme oli rauhallinen ja rakastettava.
Ei mitään ärsyttävää, ei epäilyttävää eikä salaperäistä.
Kaiken tämän huomasi Laivurinen yhdellä silmäyksellä kertomuksensa lopetettuaan ja hänessä heräsi yhtäkkiä tavaton elämänhalu ja voimallinen voittajantunne.