— Ei — ei — ei meille sovi ottaa yövieraita. Pitää mennä yöllä
Almänninkiinkin ja…
Minä oikein hölmistyin, vaikka ei se ole minun tapojani. Kysyin siltä mieheltä:
— Mutta minkä tähden ette te nyt anna minun olla yötä, maata vaikka tuossa penkillä, kun en minä teiltä mitään pyydä?
Emäntä tuli kamarista. Hän oli arvatenkin ovenraosta kuullut meidän sanailemisemme ja sekaantui siihen:
— Kyllä … kyllä on aivan mahdotonta ottaa meille nyt vastaan yövieraita.
— Mutta … kun minä en pyydä muuta kuin tuossa penkillä maata? Minun ottaa kenkäkin niin surkeasti jalkaani jotta, jos mun nyt pitää sillä ontua tuolla pimiässä rapakossa ja lähteä talo talolta kerjäämään kenen penkillä saisi olla yötä, niin sepä nyt vasta…
— Ei se nyt meillä ainakaan sovi, sanoi emäntä tylysti.
Voi sentähden, kun minun teki mieleni ruveta niitä oikein haukkumaan, mutta sain pidätetyksi itseni. Minä vain kysyin rauhallisesti:
— Missä teidän poika ja miniä asuvat?
— Yläkerrass' ne, sanoi isäntä.