Hän nauroi sydämensä pohjasta.
— Minä olen aina ollut vähän vanhanaikainen ja taitamaton, eikä tämäkään, tämä meidän, ole ruokien kanssa kovin uudenaikainen, niin on totuttu syömään melkein kylmältä… Tässä nyt olis viiliä, voita, lihaa, leipää ja juustoa ja maitoa… Tulkaa nyt… Olis meillä muniakin, keitänkö?
Kielsimme ehdottomasti. Pöydässä oli ruokaa ainakin viiden miehen varalle, kaikki mainiota laatua. Ja kyllä se nyt luistikin!
Syödessämme, kun kuvailimme emännälle, miten kiitollisena nälkäinen matkamies istuu tällaiseen erinomaiseen pöytään, kun on niinkin nälissään kuin me nyt, rupesi emäntä kertomaan erästä omaa kokemustaan, joka hänelle oli sattunut viime syksynä eräällä kaupunkimatkalla.
— Mä oikein istun tuohon, hän sanoi ja tuli istumaan toiseen päähän pöytää, kun me söimme toisessa päässä, — ihmisten lähelle toimittamaan kaupunkimatkaani.
— Tämä meidän oikein hevosella vei mun asemalle, kun menin. Aioin tulla vasta seuraavana päivänä, mutta asiani loppuivat ja tulinkin samana iltana jo asemalle takaisin. Ajattelin, että kestailen siellä tuttujen luona, kun ne aina pyytävät, eikä tule aloksesta lähdettyä.
Siinä iltapäivällä oli mun ruvennut ottamaan kenkä jalkaani, niin ettei tahtonut saattaa ollenkaan kävellä. Mutta aseman lähiseuduilla oli mulla sukulaisia, siellä toisella puolen jokea, se Pirttimaan miniä. Se on minun tätini tytär. Ne olivat, Tilta ylkämiehinensä, meillä toissa jouluna juhlakestissäkin monta päivää, kun niiden morsiustouhu oli parhaallansa. Minä ajattelin, että heillepä nyt on sopiva mennä.
Niin minä klomppasin sinne pimeällä syysrapakolla ja kenkä puri jalkaa. Oli jo vähän myöhäinen, kun pääsin pihaan, mutta tuvasta näkyi vielä valkeata ja porstuan ovi oli auki. Menin tupaan. Isäntä istui takalla poltellen ja oli jo puoliksi riisuutunut. Pöydällä paloi pikkuinen lamppu.
— Iltaa, minä sanoin. Täällä tulee oikein myöhäisiä kulkijoita. Selitin, että olin heidän miniänsä täti ja kuinka minä nyt olin häätynyt kulkeelle näin myöhään ja pyysin yösijaa.
Isäntä ei katsonutkaan puhuessani minuun. Nojasi vain olkapäätänsä takkarautaan ja poltteli. Kun minä olin lopettanut, alkoi hän: