— Emme me ryyppää viiniäkään, muistutti Arvonen.
— Oletteko te niin raittiita? No ei meidän Iikkakaan (hänen poikansa) ryyppää eikä polta. Se on nyt tämä uuden ajan maailma sellaista. — Ei ne ryyppää, sanoo hän isännälle, joka tulee pullon ja lasin kanssa. Vie vain takaisin.
Isäntä pisti pullon kaapinolalle tuvassa ja kävi juttuamaan meidän kanssamme.
Jotenkin meni puhelu osuuskauppoihin. Me kerroimme tästä meidän kylän kaupasta ja kyselimme eikö siellä heidän loukollaan jo sellaista puuhata… Isäntä sanoi, että ei siellä vielä, mutta jatkoi omaan sanaansa:
— Syytä kyllä olis hyvinkin, kun nuo kauppiaatkin menevät kaikki renkaisiinsa…
— Mitähän sinäkin renkaista, nuhteli emäntä, kun et kumminkaan tiedä etkä ymmärrä mitä ne renkaat ovat.
— Noo, miks'en minä sitä tiedä, kun olen kuullut.
— Vaikka olisitkin! Parempi ihmisen on aina puhua sellaista, jota itsekin ymmärtää.
Meihin pyrki tekemään kiusallisen vaikutuksen emännän ilmeinen halu suutaa miestään. Olin juuri aikeissa ruveta laskemaan tästä leikkiä, mutta emäntä oli saanut ruoan pöytään ja kehoitti syömään, sanoen:
— Siinä nyt on vain … mutta kun on näin yönaika, ei oikein viitsisi keittääkään ja… Vaikka mitähän mä sitä koristelen, paras sanoa suoraan, ettei taidakaan. Mitäs minä taidan keittää, puuroa ja velliä ja kaprokkiperunoita, hah hah haa!