Mies kohottaa hieman päätään ja virkahtaa:
— Sehän minä… Mä sanoinkin tälle, jotta kyllähän valtesmanni mun tuntoo.
— Tunnen minä. Sulla on täällä 2 kuukauden vankeussakko siitä viinanmyynnistä. Sua on jo kaksi kertaa yritetty, mutta olet onnistunut karata. Nyt et karkaa. Ka, siinäpä on jo rättärikin. Viekää nämä miehet kaikki vanginkuljettajalle yöksi. Tälle toimitan vangituspassin illalla. Näiden toisten asiaa tutkitaan aamulla.
— … sus siunatkohon, valittaa se minun pöydälläni maannut. Armahtakaa, herra valtesmanni … emäntäkin odottaa … enkä minä ole mitään pahaa tehnyt… Ja jos olen, niin kaikki maksetahan… Kyllä mulla raukalla rahaa on. Ja mies ryömii polvillaan ja vetää taskuaan esiin.
— Enkö mä sanonut! kirkuu se toinen mies, jotta kyllä valtesmanni mun tuntoo… Mutta eikö se nyt passaisi toisella kertaa, kun tulee juuri heinäaikakin? Mennähän talvella linnahan, kun tulee vähän joutilaammat ajat, tuota… Eikö niin?
— Tule, tule, kiirehti rättäri, joka jo oli tarttunut suitsiin.
— Mene rattaille joutuin, käskee nimismies.
Minun toverini seurasi joukkuetta rättärin apumiehenä vanginkuljettajalle.
Matkalla olivat he vielä »raittiusmiestä» noituneet ja valittaneet, kun näin kävi.
Nimismies kyseli minulta, vaadinko heille edesvastuuta kotirauhan rikkomisesta ja portin särkemisestä.