— Minulle sattui tässä viime suvena se Etelä-Suomen matkani, niinkuin tiedätte, virkkoi Niemistö sijoitellen itseään Tervasmäen sepän lujarakenteiseen soututuoliin. Jos teitä huvittaa, teen kyllä palasen selkoa matkastani, jatkoi.
Tietysti se huvitti.
Mutta tuskin oli Niemistö päässyt maanviljelyskuvaustensa alkuun, kun jo alkoi kilpaileva vuorokysely. Mikä kuulusteli hevosasioita, kuka porsaita, ken maatiaisrotuisia sonnipoikia j.n.e., niin, että kaikkea sitä on tässä mahdoton selostaa. Kun Niemistö vihdoin sai kyselijät tyydytetyiksi, oltiinkin jo takaisin junassa Riihimäellä, palaamassa kohti tätä kotoista Pohjolaa. Matka ei kuitenkaan ollut jatkunut aivan pitkälle Tampereen pohjoispuolelle, kun oli poikettava eräältä asemalta muuan penikulma syrjään.
— Koko päivän satoi rankasti siellä etelämpänä, mutta Tampereen tienoilla oli se jo asettunut verrattain vähiin. Kun tulin pysäysasemalle, ei ennakolta tilaamani kyytihevonen ollutkaan siellä. Kymmenkunta poikamiestä seisoskeli vain asemalaiturilla parvessa, selät koukussa, kädet taskuissa junaa »vahdaten» ja omia sukkeluuksiaan jutellen. Käyn poikaparveen ja kysyn:
— Onko tässä kievarista ketään?
— Tuo on!
Pari laihaa poikaa osoittaa muuatta lihavaa, noin 20:n tienoossa vaeltavaa poikaa, jolla on paljaat jalat ja pyöreät silmät.
— Tekö olette kievarista? kysyn.
Hän katsoo minua silmiin suu eräänlaisessa naurussa ja virkahtaa:
— Minä.