— Onko sinne pitkältä?
— Noo, ei sinne pitkä…
Heitän matkalaukkuni hänen vartioitavaksensa, mennäkseni leimauttamaan matkalippuni. Sieltä palatessani seisoo koko parvi piirissä matkalaukkuni ympärillä, ja kaksi poikaa potkii sitä niin, että se palkkarehtaa kyleltä kylelle. Kievarin poika töllistelee matkan päässä, suu virnissä.
Minua hieman harmitti, mutta annoin sen toisille anteeksi ja syytin mielessäni vain kievarin poikaa, joka ei ollut vartiotehtäväänsä aikonutkaan täyttää. Tempaisin vaieten laukkuni, tulin kievarin pojan luo ja kysyin:
— Missä kievari on?
— Tuolla.
Lähden osoitettuun suuntaan. Hän alkaa löntystää jäljessäni. Mutta kun kädet pitää olla niin syvällä housuntaskuissa ja sääret ovat ränkiväärää lajia, alkaa nuori mies heti arveluttavasti jätättää. Pysähdyn odottamaan ja kysyn:
— Olisko teillä ollut kiirettä oltavaa täällä?
— E-e-ei.
— Arvelen vain, kun te niin vastahakoisesti… Olette ehkä kipeä?