Kerran sattui sopiva tilaisuus. Hän ajatteli, ettei se nyt ole suurempi rikos kuin ennenkään, joten Jumalan täytyy antaa anteeksi, kun kotona on nälkää ja hänen jalkojaan palelee ja … vanhan tavankin mukaan, kun on ennenkin antanut anteeksi.
Mutta silloin asia tuli kohta ilmi, hän joutui poliisin käsiin ja vangittiin. — — —
Juttua tutkittiin useissa raastuvanoikeuden istunnoissa, jatkoi Kansanheimo. Olin utelias seuramaan sen kulkua, sillä olihan poika oppilaani. Sitä paitsi kiinnitti se huomiotani kasvatukselliselta ja lapsipsykologiseita kannalta.
Tullessani raastuvanoikeuden istuntosalin odotushuoneeseen silloin, kun jutussa piti annettaman tuomio, oli poika vartijoineen jo siellä. Katselin häntä hieman etäältä. Minun ei sallittu jutella hänen kanssaan, vaikka ilmoitinkin, että olen pojan opettaja. Huomiotani herätti tällä kertaa pojan erikoisen huoleton katse. Siihen oli ilmestynyt vankeudessa jotakin suljettua, aivan kuin hän olisi toisinaan katsellut sisäänpäin omia, salaisia mielikuviaan ja myhäillyt niille. Yhdistin tämän omituisen myhäilyn siihen, mitä olin hänen kuullut ennen juttelevan. Mitä enemmän katsoin, sitä voimakkaammin olin näkevinäni hänen kummallisesti elehtivissä silmissään ajatuskuvien panoraaman, asianomaisen sielulle erikoista nautintoa tuottavina kuvasarjoina. Rikokset ja lapsenleikit, lapsellinen ymmärtämättömyys ja kirkasälyisyys siinä vilahtelivat kirjavana sekamelskana. Elämän tajuntaan heräävä nuori sielu, joka näki ympärillään puhdasta ja lokaa, rikollisuutta ja rehellisyyttä, imi näkemistään vaikutelmia ja henkistä elonmehua, taisteli hyvän ja pahan välillä — vapaudestaan. — Mikään mielipide, luonne, kasvatus, periaate — mikään ei niitä ohjannut. Ne karkeloivat villissä, oman luonteensa mukaan kehitetyssä vapaudessaan, päämääriä ja tarkoituksia kysymättä, aina etsien vain omituisluontoista tyydytystään. —
Kuulen vieressäni kuiskattavan, että istunnon alkamisen aika on jo ohi, että tuomari ei ole vielä saapunut. Samassa tuomari menee odotushuoneen lävitse.
Mutta mikä tuomarin on? Hänen kasvonsa punottavat luonnottomasti ja silmät veristävät. Ovea lähestyessään hän arveluttavasti horjahtaa. Tuskin on tuomari kadonnut oven taakse, kun odottavien ihmettelevät katseet yht'äkkiä muuttuvat nauraviksi. Kuiskuttelu lehahtaa vauhtiin. Pian on kaikilla, myöskin vangitulla, tuomiotaan odottavalla pojalla tietona, että tuomari on juovuksissa.
Poika nauroi lapsellisen iloisena. Katsoin hänen silmiinsä. Yhä vain nauroi…
— Juovuksissa, jupisi.
— Hiljaa, käski vartija. Poika oli jo niin tottunut, että hän heti käskyn mukaan asetti suunsa, silmänsä, vieläpä kätensäkin ja koko olemuksensa totiseen asentoon; milloinkaan en ole nähnyt niin syvästi kuvaavaa fariseustyyppiä.
Vangittu kutsuttiin sisään. Minä seurasin muiden uteliaiden mukana.