XIV.

TAMMISEN ENSIMMÄINEN KORVO.

Eräänä sunnuntai-iltana, joulun lähetessä, kuhisi taas Tervasmäen sepän tupa. Kylän miehinen sukupuoli oli siellä eri ikäluokkiensa kautta edustettuna. Uteliaisuus oli jo käynyt niin yleiseksi, että puolikasvuiset poikaviikaritkin, jotka illan virallisen tarinan ajaksi joutivat pihanpuolen mellastuksista sepän oviloukkoon sähisemään, asettuivat oman uteliaisuutensa valtaamina hiljaisiksi.

Herastuomari, joka oli pitänyt pyhäkoulua parikymmentä vuotta, oli jo ehtinyt tähän ilmiöön kiinnittää kasvattajahuomiotaan.

— Kas niitä junkkareita! ihmetteli nytkin, kun Tamminen alkoi kakistella kurkkuaan ja pojat jo nyrkeillään toisiaan tölmien alkoivat suhdittaa ja keskinäisellä kurinpidolla vaatia hiljaisuutta.

— Yrittäkääpä niitä juupeleita vain pyhäkoulussa saada tuolla lailla rauhoittumaan!

Tamminen aloitti:

— Siihen aikaan kun minä olin vielä mustalaispojan kokoinen, taisin olla siinä 12-13 iällä…

Mutta nyt alkoi ovensuussa joku itkeä tillittää. Toinen oli antanut niin kovan muistutuksen, että luonto puhkaisi porun.

— Mitäs siinä tirskut ja rähäjät!