Mutta yhä suuremmaksi kasvoi hänessä sen ohessa uteliaisuus oluttehtaan suhteen. Hän ei ollut ennen koskaan johtunut sitä ajattelemaan. Ennen kuin lähti kirkonkylästä, päätti hän ajaa Stolttilaan vielä samana päivänä saamaan asiasta tarkempaa selvää.
Nyt sieltä palatessa oli hänellä siihen kuuluvat asiat selvänä. Hän ja Stolt yhdessä rakentavat oluttehtaan. Molemmat olivat asiaan niin innostuneita, että jos olisivat aavistaneet talvea riittävän vielä 3 viikkoa, olisivat heti ruvenneet hirsiä ajattamaan. Mutta kun he pelkäsivät, ettei se enää monta päivää kestä, päättivät lykätä sen tulevaan talveen — ja olla siihen asti kellekään sanaakaan asiasta hiiskumatta.
Tänään olivat Siikalahden Mikko ja kapteeni Stolt tulleet mainioiksi ystäviksi, vaikka ennen useinkin olivat riidoissa olleet. Mutta yhteinen puuha, joka kumpaisellekin näytti olevan niin edullinen ja jossa he molemmat toisiaan välttämättömästi tarvitsivat, sysäsi syrjään kaikki vanhat riidat. Kapteeni ei kyllä olisi Mikkoa milloinkaan kutsunut puuhaan osalliseksi, jos hänellä olisi ollut itsellään varoja. Mutta kun varain puolesta oli hyvinkin ahtaalla, turvausi hän Mikkoon, aikoen käyttää hyväksensä niin paljon kuin mahdollista Mikon taitamattomuutta.
Mikko puolestansa tunsi varsin hyvin Stoltin raha-asiat. Kun hän nyt yksikseen ajeli metsätaivalta, jota oli Stoltin asunnolta noin 6 kilometrin matka kirkolle, ja siinä unelmoi tulevaisuudenkuvia, naurahteli hän tuontuostakin. Hän ajatteli, että tuo ylpeä — »ja köyhä» sanoi hän aina ääneen — kapteeni ei olisi milloinkaan häntä tullut kehoittamaan yhtiöön, jollei juuri siksi, että hänen luottonsa kaupungissa oli jo huono, ja täällä taas ei monella muulla olisi riittämään asti varoja. Hätätilassa oli herra hänet armoihinsa ottanut, epäilemättä aikoen sitten, kun alkuun päästään, karkoittaa hänet pois yhtiöstä, kun on saanut petkuttaa. Hän nauroi.
»Petkuta vaan jos saat!… petkuta jo.»
Se oli Mikolla jo aivan selvillä, että hän käyttää Stolttia »asian ymmärtävänä» neuvonantajana ainoastaan niin kauan kuin tarvitsee. Nauroi taas ajatellessaan:
»Ruveta nyt ottamaan voitto-osakkaaksi miestä, joka ei kykene panemaan penniäkään liikkeeseen!»
Mutta sitten johtui hänen mieleensä, että tuo liike tulee olemaan sellaista, jossa pitää hoitaa kirjanpitoa, — eikä hän osaa kirjoittaa. Se oli vaikea pulma. Kun hän sitä oikein moneenkertaan mietti, tuli hän täysin selville siitä, että juuri siinä kapteeni voisi häntä oikein petkuttaakin… Mutta hänpä opettelee kirjoittamaan ja laskemaan. Klitsin Kastori se varmaan mielelläänkin opettaa. Nyt on joutilasta aikaa, kun ei ole enää metsäajoja eikä sovi maatöihin mennä. Tämä uusi tuuma, oppia kirjoittamaan ja laskemaan, häntä taas innosti niin että huulet oikein rupesivat huhuilemaan.
Hänet havautti miellyttävistä tunnelmistaan »Hallin-Janne»-laulu, jota ainakin pari miestä kuullosti rääkyvän tuolia metsän varjossa. Mikkoa puistatti, mihin osaltansa vaikutti kylmäntunne, osaltaan tulossa oleva kohtaus. Hän ei voinut siinä erehtyä: toisen noista äänistä täytyi lähteä Karin Vennun vanhasta, rämisevästä kurkusta. Mikko mietti: jos ajan kovasti heidän vastaan tullessaan, ei se auta, Vennu kun kuitenkin tahtoo seisahtumaan; jollen seisahdu, on se vastaisuudessa edessä. Hän päätti ajaa hiljakseen näyttämättä mitään pelkoa.
Rääkynä läheni yhä mutkaisella metsätiellä. Kun ne vihdoin tavoittivat Mikon ja ajoivat ohitse, niin tämä melkein pidätti hevosensa ja ajoi niin kauas hankeen, että koko tie jäi huutajain käytettäväksi.