Vieras oli erään Siikalahden maalla olevan mäkitupalaisen Tuomi-Kustaan vaimo.
»Mitä sillä Annalla on nyt asiaa?» kysyi Mikko vihdoin. Mutta ennen kuin
Anna ehti vastaamaankaan, lisäsi hän:
»Sano sille Kustaalle, että hänen pitää nyt pian pitää huolta sen velan maksusta.»
»Mutta eikö se ollut puhe, että saa työllä maksaa?» kysyi vaimo nähtävästi hiukan pelästyneenä.
»Ei siitä mitään eri puhetta ollut… Eikä nyt kannata työväkeä pitääkään tänä kesänä.»
»Mutta milläs köyhä maksaa, jos ei kukaan työtä anna?»
Sen sanoi Anna itkunvoittoisella äänellä, eikä isäntä vastannut siihen mitään. Vähän ajan kuluttua lähti hän pois. Ulos tultua pillahti itku. Oikeastaan oli hän tullut aikeessa pyytää vastaiseksi työllä maksettavaksi puoli tynnyriä rukiita. Mutta nyt ei voinut olla siitä puhettakaan. Päästyään tiehaaraan seisahti hän hetkiseksi ja itki.
»Hyvä Jumala, kun ei tule kesää ollenkaan!»
Jo hämärsi. Taivaalla pilkottivat kirkkaina tähdet. Tuulenhenki kävi pohjoisesta. Lyijyraskaana painoi Annan sydän kun hän hiljaa, syvissä ajatuksissa asteli mäelle, kotoansa kohti.