»Sopii sitä varoittaa, mutta eihän nyt niitä rupea antamaan.»
»Kuka ne nuoret takaa ja tietää mitä ne tekevät.» Ukko näkyi olevan vähän levoton velkakirjain kohtalosta. Muorin huomio kiintyi meteliin, joka kuului pihasta. Ikkunasta katsottuaan virkahti hän kiihoittuneena:
»No Tanelimäen Samu siellä nyt jo koniansa laskee pihanurmikkoa järsimään!» ja alkoi rynnätä ulos. Hänen mennessään ukko vielä perään muistutti:
»Puhu nyt sinä sille Annikalle, ettei…» Mutta silloin emäntä jo lennätti porstuassa.
Pihaan todellakin oli ajanut mainittu Tanelimäen Samu, pitäjän laiskin mies ja kuuluisin kerjäläinen, vaimoineen ja lapsilaumoineen. Aikomus oli nähtävästi laskea hevonen syömään kauniille pihanurmikolle.
Kerjäläisiä tähän aikaan kyllä kulki niin vahvasti, että niitä oli useita joka päivää kohti, ja niiden näkemiseen ja sietämiseen oli jo siksi totuttu, että useatkaan eivät niille sanoneet pahaa sanaa. Mutta Tanelimäen Samu, joka tätä elinkeinoa oli harjoittanut ammattinaan jo elämänikänsä ja oli siinä niin vaurastunut, että nyt jo oli monta vuotta hevosella kierrellyt, oli suulaan akkansa ja rupisten lastensa vuoksi saanut erityisistä syistä kaikki omapitäjäläiset vihollisikseen. Sen vuoksi hän enimmäkseen kiertelikin ulkopitäjissä, kautta Suomen. Nyt lienevät ahtaaksi käyneet olot ajaneet perheen kotikulmille.
Kuin vihuri tuli Märkäsen emäntä tuvasta huutaen ja käsiään huitoen ulos, kun Samun pojat ja tyttäret jo kilvan tupaa kohti riensivät rääsyjänsä pyristellen, äidin vielä viimeisiä kuormasta nostellessa ja Samun päästäessä valjaista voikkoa luuskaansa.
»Älkää, älkää tulko!» emäntä huuti huitoen käsillään ja estäen lapsia tupaan menemästä. Sitten vanhemmille:
»Ette saa riisua siihen konianne, ei vaikka!… Kumma ettei teillä ole edes sen vertaa häpyä, kun kehtaisitte ihmisten pihanurmikotkin konillanne järsittää, muutamat… Nuo kakaratkin näkyvät taas olevan niin ruvissakin että, Jumalako sen tietää, mitä kapia teissä lieneekään… (Siikalahden Eliinalle, joka samassa tuli kylänkepin kanssa pihaan) Katso nyt, hyvä ihminen! Ei saa mennä, poika, tupaan, kyllä minä tuon teille ruokaa pihalle, eipä nyt ole kylmä.»
»Älkää hyvä emäntä olko niin ynsiä», pyyteli puhevuoron saatuaan Samu, pikkuruinen ja nöyrä mieskääpykkä, joka muuten nähtävästi oli varustettu monipuolisella ammattiinsa kuuluvalla kokemuksella.