»Tuollaisen melun! Ole nyt vaiti. Kyllähän sinä antaisit pihan kaikenmaailman kerjäläisten valliksi. Mutta ei se sovi, kun yritetään pihaa saada pysymään viheriänä. — Tuon kylänkepin toi Siikalahden Eliina ja sanoi, että illalla on kokous Rauhalassa. Menetkö sinä sen juoksuttamaan Hautalaan.»
»Menen.»
»Tule pian. Lehmätkin tuossa paikassa tulevat ja miehetkin. Minä menen jo tekemään valkeata takkaan.»
Tultuaan portin taakse korjasi Annikka huivia päässänsä, suoristi hameensa laskoksia, kasteli hiukan huivin nurkkaa ja pyyhkäisi sillä poskipäitään.
Ja totta puhuen: hän olikin kaunis. Paljain jaloin hän ripeästi käveli Hautalaan päin, sinisen harmaat silmät jostain aavistuksesta loistivat ja hipiää värjäsi soma ahavan synnyttämä ruso; sopusuhtainen, jo kypsynyt vartalo liikehti notkeasti ja varmasti.
Hautalan pihassa poika Matti teki seipäitä.
»Äikkistuikkis!» kuuli hän kuiskauksen takanansa.
»Vanha kulta»,[1] jatkoi Matti arvelematta, katsoi taaksensa ja löysi
Annikan siinä nauramassa.
[1] Sanansutkaukset eräästä kansantanssi-laulusta »Äikkistuikkis vanha kulta, mulla on jo uusi».
»Keskimmäinen», penäsi Annikka.