»Koska pitäis lähteä?» kysyi hän alakuloisena.
Klitsi sanoi, että kyllä hän siitä ilmoittaisi, ja jatkoi perään:
»Vai on sulla Siikalahden Mikollekin tekemistä… Onko paljonki?»
Valkolaista muutenkin jo veti tuskan hikeen. Vastaamatta ollenkaan
Klitsin viime kysymykseen sanoi hän:
»No, minun täytyy tulla hakemaan ne jauhokuormat, vaikka … kyllä se on, kuule, liian paljon.»
»Maksa pois sitten, jos on paljon, kyllä minä rahalla hakijoita saan.»
»Olkoon sovittu, minä menen. Mutta ei puhuta siitä kellekään mitään.»
»Mitäs siitä… Ja jos niinkuin jauhojakin tarvitset, niin kyllä me niiden kauppoihin sovimme… No hyvästi, hyvästi.»
Kun Valkolainen meni puodin läpi, näki hän Siikalahden Mikon siellä ryömällään makaamassa kauppapöydällä ja aikoi, sanaa virkkaamatta, mennä ulos. Mutta juuri kun hän tarttui oven säppiin, äänsi Siikalahti, ainoastaan hiukan päätänsä kääntäen:
»Muista nyt, Juho, että tuot tulevalla viikolla.»