»En suinkaan minä nyt rahaksi voi muuttua, etkä sinä niin ole sen tarpeessa… Se nyt on hävytöntä tuollainen, kun pyritään oikein hätyyttämään… Minä varmaan tiedän, että rahan tarvetta ei sulla ole.»
»Noo», naurahti Mikko lyhyeen ja ystävällisesti, »se on minun asiani. Koeta nyt saada tulevalla viikolla. — Mutta perhana, kun sinä Kustaa otat paljon!… Myy pois nuo rautanaulat kahdellakymmenellä pennillä, kun ei mulla ole yhtään muuta rahaa joukossakaan». Hän tempasi tosissaan rahataskunsa ja kaasi sen sisällön kauppapöydälle.
Valkolainen meni ulos, sillä hän huomasi, että tuo mies ei tänään kuule hänen puhettansa. Tovereilleen kertoi, että Klitsi oli luvannut odottaa syksyyn asti, mutta jätti ilmoittamatta, millä ehdolla. Mutta kahta tuskallisemmin ahdisti häntä, että Siikalahden Mikkokin oli saatavaansa vaatinut, jossa oli siinäkin Hautalainen takaamassa. Velka oli noin 200 markkaa, se nosti sydämeen tuskan.
Kun ne nyt rupeavat noin yksi ja toinen ahdistelemaan, niin … jumalaties, eikö talo ole myytynä jo ennen kuin hypoteekkilaina ehtiikään…
Miehet kulkivat puhelematta, miettien. Vihdoin äännähti Hautalainen:
»Kyllä se on koiramaista, kun pitää olla tuollaisten asioissa.»
»Mistä saisin rahoja?» ajatteli Valkolainen. Hän otaksui, ettei Hautalainen tiennyt tuon 200 markan velkakirjan olevan Siikalahdella, koska tämä oli sen hiljakkoin siirron kautta saanut joltain toiselta.
»On se», sanoi Valee melkein yhtä synkästi vastaten Hautalaisen äskeiseen huomautukseen.
»Eikö sinulla ole rahoja käsillä, että maksaisit sen pois?» kysyi
Hautalainen.
»Olisihan minulla sen verran, mutta nyt on niin vaikea saada rahoja käsille, ettei tahtoisi oikein sopia…»