"Onko teillä edes sellaista lankaa joka kestää?" kysyi emäntä ja meni katsomaan poikain työtä.
Näytettiin hienoa ompelulankaa.
"Ei se kestä mitään. Odottakaa, minä tuon." Äiti vei paksua kenkälankaa.
Isäntä meni ulos aitanavain kourassa. Ellu seurasi, seisahti porstuan ovipieleen, kurkisteli sieltä mitä isä toimii … uskaltaiskohan puhua?
Isä tuli jo aitasta ja toi lakkinsa täynnä ohria, jotka, Ellun suureksi ihmeeksi, kylvi lumelle risuläjän viereen, missä parvi puheliaita varpusia tepasteli. Isäntä poistui. Varpuset lensivät kylvökselle. "Tiu, tiu", sanoivat ne ja nähtävällä mielihyvällä poimivat jouluherkkujaan.
"Annatteko te ohria tiukkusille?" kysyi Ellu ihmetellen isän selän takana. Isä sävähti ja kääntyi taaksensa katsomaan.
"Ka, Elluko se olikin", hän virkkoi ja jatkoi sitten: "Niin, ohria annan tiukkusille. Muista sinäkin, kun mailmassa kasvat ja itse isännäksi tulet, että aina jouluaattona annat ohria tiukkusille, niin eivät kesällä syö pelloiltasi."
"Mistähän ne kesällä tietävät, mikä meidän ohramaa on?"
"Kyllä ne tietävät, linnut."
"Mutta jos kaikki ihmiset kylväisivät niille ohria joulu-aattona, niin eivätkö ne söisi kenenkään ohrapelloilta?"