"Juhla-viinaa!" matki isä pitkäänsä huudahtaen. "Onko Rikku sitten saanut juhla-viinaa?"
"On puolen tuoppia, ja Takatalon Jaska samoin."
Isä katseli miettien ja vakavasti poikaa.
"Mutta mitä sellaiset kakara-nallikat viinalla tekevät?"
"Niin", äänteli poika, "tekevät ne."
"Hm … jos se niin on, että niille muillekin niin… Mutta mitä sinä sillä teet?"
"Annan toisille. Me menisimme tapanille."
"Ei se ole oikein", hän sanoi, "antaa viinaa sellaisille, mutta kuinka mä hänen nyt näen, niin annan sitten jos annan".
Erottiin. Ellulla oli nyt jo toivoa ja iloisen näköisenä nuolasi hän ylihuultansa ja maiskutti suutansa, ikäänkuin viinan esimakua maistellen. Mielissään juoksi hän tupaan, näki siellä Hemmun ja Villen mauruilla arpovan. Niiden kimppuun siis. Maurut hän leikillä riipasi niin että nuora katkesi ja kaikki pirahtivat ympäri lattian.
Ellua nauratti, mutta toiset itkivät ja kantelivat äidille. Tämä tuli ankaran näköisenä tutkintoa pitämään. Pari sievää käsipaukkaa sai Ellu päähänsä, ja pääsi sillä, kun kertoi, ettei hän lankaa niin löyhäksi luullut.