Isäntäkin tuli tupaan ja asettui virsikirjan kanssa pöydänpäähän. Hyvin hiukan, vaan paljon sanovasti vilkautti hän silmiään Jussin ja Jaskan puoleen, jotka toisessa päässä pöytää tammea pelasivat. Pojat ymmärsivät, lykkäsivät lautansa syrjään. Latasivat piippunsa asianmukaisessa järjestyksessä ja asettuivat rauhassa kuulemaan veisuuta. Lyhyitä väliaikoja lukuun ottamatta kestikin se nyt myöhäiseen iltaan. Vaikka ei tänään enää mikään varsinainen työpäivä ollutkaan, niin täytyi piikain kuitenkin ryhtyä valmistelemaan juhlaristiä. Kaunis siitä tulikin, niin että emäntäkin kehui.
Ilta joutui ja pikkupojat rupesivat harmitellen riisuutumaan, kun ei mitään joululahjoja näkynyt. Hemmu ahdisti äitiä, otti oikein kovalle, mutta mitään ei tämä tunnustanut itsellänsä olevan.
Yläsänkyyn pojat jo kiipivät. Silloin ovi hiljaa avattiin raolleen ja kuului huuto:
"Hemmulle!" Lattialle poukahti pieni mytty.
"Villelle!" Mytty myös.
"Ellulle!" Samoin mytty.
Kova tuli pojille kiire alas myttyjen kimppuun. Ja mytyissä löytyi 5 pennin vehnäs-ukko ja uudet vanttuut kussakin.
II.
Jo anivarhain joulupäivä-aamuna killui punaiseksi värjätty rakko
Oja-Pappalan kaivovivun huipussa ja loisti veripunaisella valolla.
Hemmua se kaikkein paraiten miellytti ja aina saunanovelta asti hän
sitä meni huviksensa katselemaan.
"Se, se on ylhäällä!" hän huusi toisille pojille, jotka saunanorsilta alas väänsivät toista syltä pitkää tervaslamppua.