"No laita nyt itsesi heti makuulle, kun sait anteeksi, muutama!"
Ja Ellu totteli nopsasti; heitteli vaatteita päältään kuin hädän edestä ja puikkasi sänkyyn.
* * * * *
Oli yö. Oja-Pappalassa vallitsi tyven hiljaisuus muualla, paitsi sikolätissä, josta kuului jyskettä ja mölinää, joka jossain suhteessa muistutti ihmisäänestä. Arvattavasti tuvassa rauhassa nukkuivat kaikki, koska ei äänteleminen saanut siellä kotvaseen aikaan ketään liikkeelle. Mutta vihdoin, janoko vai mikä lie emännän jalkeille ajanut noin kello 3 ajoissa. Hän kuuli tuon metelin. Luuli rosvoja olevan ja hätäisesti siunaten rupesi isäntää ja piikoja hereille saamaan. Pelko oli naisilla kova ja tukala oli ulos lähteä. Ei isäntä sanonut pelkäävänsä, kirveen vain käteensä otti ja naisille luudanvarsia neuvoi, sekä lyhtyyn käski valkeata ottamaan. Sydän suussa oli naisilla kun porstuan ovella siunailivat ja kuuntelivat. Sikolätistäpäin kuului melu.
"Laupias J——la!… Eikä siellä ole sikaakaan", kuiskasi emäntä väristen. "Mikä merkillinen?…"
Isäntä lähti kirves tanassa toisten edellä lätille. Sinne saapuessaan huomasivat oven ulkoa teljetyksi paksulla puskurilla. Samassa alkoi taas kuulua pakkokiroileminen sammaltavalla kielellä.
Kiroili isäntäkin, kun puskurin oven päältä pois potkasi ja kirves tanassa asettui odottamaan mitä tuleva olisi. Naiset kyyristyivät isännän selän taakse, peloissaan pusertaen luudanvarsiaan.
"Mikä siellä on?" ärjäsi isäntä ja asettui lyömäasentoon. Mutta ei sieltä ketään tullut. Isäntä otti lyhdyn ja valaisi sillä ovesta.
"Mitä … mitä … mitä?… Voi sen tuhannen sikaa!" rupesi hän hokemaan.
Naisetkin uskalsivat nyt astua likemmäksi ovelle, kun isäntä lyhdyn kanssa meni lättiin.