»Menen Amerikkaan, en huolikaan enää koko puutöistä.»
Pilkallisesti nauroi isäntä:
»Sielläkö luulet sellaisten taitamattomain olevan hyvinkin kysyttyjä miehiä?» Hänen kasvoilleen levisi välinpitämättömän tyytyväisyyden sävy ja renkipojan kohtaloineen näytti hän unohtavan ajatukseen: kun ei hän halua, niin oma asiansa. Mutta Iikka ei vielä jättänyt.
»Pane hiiteen se tyhjä kopeutes», hän virkkoi taasen vanhemman veljen tavalla, »ota ja tee mustalle silppuastia.»
Emäntä tirkisteli silmät sirrillään puuropataan ja puhui sinne:
»Matti kai arvelee, että saavat akat pitää huolen puutöistä ja elättämisestä.»
Tämä, näennäisesti viaton huomautus, vaikutti omituisesti: isäntä naurahti, Liisa katsahti hätäisesti Mattiin, Iikka ei ollut huomaavinaan, mutta Vilhelmi nosti katseensa työstä ja virkkoi nuhtelevalla äänellä:
»Äiti!»
»Mi-itä?» kysyi äiti päätään kääntämättä keittäen ja yhä hymyillen salaperäistä ivahymyään.
Matti meni ulos. Emännän muistutuksen oli jokainen käsittänyt tarkottaneen hänen isänsä ja äitinsä välisiä suhteita.