»Ottaisi ja tekisi valkeata, että sais sulaksi, saakeli tuota…»
Lintuneva antoi jo pilkkansa kulkea avonaisia teitä. Iikka pysähtyi ja aikoi oikein tosissaan kutsua palvelustoveria esiin turkkien sisästä, kun kuopalle ilmestyi uusi tulokas, Peltosaaren isäntä, alkoi jotain kysellä ja häiritsi Iikan aikeestaan. Matti jäi silloin selän taakse ja aavistaen mitä oli tulossa, aikoi ruveta itsekseen purkamaan turkkiaan. Silloin kuului iloinen pilkallinen tytön ääni Peltosaaren reestä:
»Matun on vilu! … voi kun Matun on vilu!» Matti oli heti kuin herännyt, kääntyi terhakasti, kysyvin, naureskelevin katsein. »Hiltako se on?»
»Hiltako se on!…» matki naurava tyttö. Hän olikin Hilta, kooltaan vähäinen tyttö, Matin kasvintoveri, joka palveli Peltosaaressa. Nämä kaksi eivät olleet toisiaan nähneet pariin vuoteen, kun Hilta oli ollut ennen palveluksessa etäämmällä.
»Kaah!»
Matti tuli loistavin katsein kasvintoverin luo, löysi tämän käärittynä myöskin isäntänsä vanhaan palttoosen ja uuteen, kukikkaaseen pumpuliseen »villasaaliin», jonka oli tuonut joulumarkkinoilta. Saalin sisästä tirkisteli pari ruskeita, iloisia silmiä. Kaikki mitä muuta sieltä näkyi, oli ylöspäinen nykerönenä ja osa poskia, kaikki punaista ja verevää.
»Olet muuttanut», sanoi Matti, mielissään katsellen silmiä, nenää ja huivia … jotka kaikki kiihoittivat hänen mieltymystään. Hilta oli tullut täysikasvuiseksi sen jälkeen kun oli nähty…
»Muuttamattako olisin tullut, hassu!» nauroi tyttö vallattoman tutunomaisesti. »Kuule Matti, eikö sulla ole vielä akkaa?»
Pojat toisissa reissä nauroivat.
»Rupee sinä!»