Matti yritti joutua hämille.
»Niin, rupee sinä!»
»Näytät niin viluiselta … ja laihalta, poika parka, millä minä sun lämmitän?»
Pojat yhä nauroivat, tyttö kävi suulaammaksi. Matti joutui enempi alakynteen ja alkoi korvata sanojensa sukkeluuden puutetta karkeudella. Mutta ei tyttö siitä välittänyt, pojat nauroivat yhä enempi. Peltosaari tuli, laittoi hevoset liikkeelle.
»Älä suutu, Matve!» huuteli tyttö mennessään, äänessä merkitsevä, sovittava sävel. Aivan kuin olisi kutsunut ja tarkoittanut, että tule katsomaan… Hän menee ensi lauantai-iltana! lupasi mielessään Matti ja kävi työhön tämän ajatuksen innostamana.
Peltosaarelaisten täytyi tyytyä muutamaan, vaarallisuutensa vuoksi hylättyyn kuoppaan, sillä kaikki edullisemmat olivat jo ennen vallatut. Kuoppa oli kaivettu pitkälle leualle, joten siihen oli muodostunut suuri vieremän vaara. Isäntä ja rengit rupesivat kohta väittelemään. Isännän mielestä ei tuo leuka ikänä putoa, ei pudottamallakaan. Rengit taas arvelivat sen olevan hyvin näpällä, kolhase kangella pari kolme kertaa, niin alas tulee ja tappaa jos joku alla on. Isäntä iskee rautakangella leukaa ja kokee varoen seista ulohtaalla. Ja kun ei se putoa, väittää ettei sitä mikään alas saa. Mutta rengit yhä tekevät tenää. Isäntä ei ole pahantahtoinen mies, eikä äkkinäinenkään. Koko joukko seisoo kuopan suulla hiljaa, totisena, neuvotonna. Siinä olisi ainakin päivän työ, jos leuan pudottaisi ja vaarattomaksi tekisi…
»Hilta tulee kuoppaan minun kanssani», virkkaa isäntä äänettömyyden jälkeen, silmäilee tyttöä suu hymyssä, kyselevänä, arvelevana. Tyttö ei kiellä, astuu kuopan sisään, katselee ylös, nauraa.
»Tule sinäkin, Väinö, me olemme joutilaita kuolemaan», sanoo leikkiä laskien isännän pojalle. Mutta kohta hän muuttuu vakavammaksi. Kohottaa lapiota leukaa kohti ja kaapii sitä.
»Putookohan tuo?»
Rengit väittävät että se putoo. Isäntä käy uhallisen näköisenä kuopan pohjukkaan, alkaa iskeä rautakangella, mutta levotonna käy katse katoksessa joka iskun välillä. Poikansa, joka kuoppaan tulee, käskee hän poistumaan, mutta Hiltalle osottaa siellä työpaikan ja kehasee tämän uskaliaisuutta. Pian puhelu harvenee, tytön iloisiin silmiin on muodostunut tutkiva, pelokas ilme. Isäntäkään ei ole entistä levollisempi. Rengit ovat alkaneet vähän matkan päässä uutta tilaa tehdä. Väinö näkee isän epävarmuuden, levottomat silmäykset ja kutsuu pois. Mitä useampi hetki kuluu, sitä enemmän viipyminen kuopassa näyttää uhkaavalta. Sieltä ei tosin putoile mitään, mutta… Hilta kaivaa ihan pohjalla, kymärässä, kuokallaan vetelee hiekkaa, kun isäntä irti iskee. Rengit toisella kuopalla ovat hämillään ja ravistelevat päitänsä. Väinö pelkää ja kutsuu taasen pois. Isä nousee palavissaan lepuuttamaan. Hänelle on nyt selvinnyt, että kuopasta voidaan ottaa hiekkaa. Rengit saisivat siis yrityksensä toisessa paikassa lopettaa ja tulla katsomaan, kun Hilta kuokkii ja luo jo sulassa hiekassa…