Kun huomattiin Peltosaaren ruumiin kanssa pois ajavan, rupesivat syytökset häntä kohtaan vasta esiin tulemaan. Kuinkahan kokenut, ikämies, menee tuollaiseen kuoppaan? Ja sitte vaatii vielä muita kanssansa, — menisi yksin jos huvittaa! Itse osasi tulla pois aikanaan, mutta tyttöhomppelo jäi sinne. Piti tytön uhrina. Eipä poikaansa laskenut, vaikka sekin halusi. Kyllä tämä oli niitä ajattomia kuolemia…
»Ajattomia kuolemiako?» kysyi tutkivan terävästi muuan ukko. »Mikä on ajaton kuolema? Sanoppa se! Oletko ollut tutkimassa Jumalan kirjoja? Vai etkö ole lukenut: ei hiuskarvakaan putoa! — Niin seisoo sanassa. Ei putoa ilman Herran tiedotta ja tahdotta.» Hänellä oli haaveksiva, hymyilevä katse ja hänen huulensa vapisivat. Jatkoi:
»Järki se on, ihmisparka, järki, joka sellaisia tuumii ja sovittelee. Oi herra, millä kuolemalla vain näet hyväksi kutsua… Hän oli nähnyt hyväksi kutsua pois tämän piikasen ja salli sen tapahtua näin tapaturmaisella tavalla.»
»Salli, salli, sitä te aina!…»
Uusi puhuja, jonka syvä ääni vapisi kiihtymyksestä, oli kalpea, pieni mies, näytti käsityöläiseltä, ennen kaikkea suutarilta.
»Sallimus», matki hän vielä kerran.
Vanha mies katsoi hymyillen suutaria ja sanoi päätä heilauttaen ja joukkoon päin kääntyen:
»Hän ei usko Jumalaa, tämä Erkki.»
»Uskoi mitä uskoi, mutta ei hän ainakaan oman Jumalansa syyksi tällaisia tekoja lukisi.»
»Mutta mikä se oli kuin sallimus?» kysyi joku kolmas.