»Ei ole viinaa, eikä se isän tautiin auta.»
»Auttaa se, kun pannaan voiteita sekaan… Ja tarvitseeko sitä niin kipeä ollakaan jos ryypyn ottaa? Anna vain, älä ole niin turhanaikainen!»
Poika täytti äidin pyynnön.
»Enpä minä ole ollut sulta pitkään aikaan kerjäämässä», lohdutteli äiti kun pullon sai. »Anna vielä vähä tupakkaa isälle», jatkoi, tarjoten isoa tupakkamassia.
»Ei ole tupakkaa, enkä minä viitsi… Kun te yhtä saatte, niin toista jo pyydätte.» Äidistä oli hupaisempaa kääntää asia leikin näköiseksi.
»Anna paperossia, kyllä isäs niitäkin saattaa polttaa… Tapaan isälles sanoa, kun sinä poltat aivan paperossia, että juutas kun ne komeilevat rengitkin tähän aikaan. Talontyttäriä se meidänkin Masa niillä paperossilla narraa…»
Poika lähti täyttämään tupakkamassia.
X.
Pitkiin aikoihin ei Matti ollut käynyt isän mökillä. Eikä hänellä sinne ikävä ollut, eikä mieli tehnyt tavallisissa oloissa. Mutta nämät äskeiset tapaukset ja muistot verryttivät kaipuun, oikein ikävän. Eräänä iltana päätti hän siellä käydä, kun ilmestyi asiatakin. Isällä oli vanha, kaksipiippuinen pistooli, jota Matti oli alkanut mielitellä: sillä olisi hauska ampua räiskyttää yölliseen aikaan ja herättää huomiota. Sen oli keksinyt, kun eräällä hyvällä tutulla, talonpojalla, oli revolveri, jolla se ampui ilmaan tyttöjoukoissa. Ne kiljuivat kauhuissaan, mutta nauroivat kuitenkin. Mattikin tahtoisi kiljuttaa ja naurattaa niitä. Sitäpaitsi sopisi pistoolilla vaihtokauppoja tehdä, saisi myydäkin jos ostaja sattuisi. Mennessään kuvitteli Matti pistolista lähtevän hauskaa aivan loppumattomiin.
Mökistä, joka ei ollut enää hyvä, tuprusi savua ovenraon täydeltä. Ovi olikin savun kulkua varten tuettu puoliltaan auki. Perhe, johon kuului isä ja äiti sekä 10-vuotias raajarikko, ontuva poika, Mikko ja häntä pari vuotta nuorempi sisko Lissu, oli parhaillaan iltaruoalla. Matti huomasi että hänen tullessaan oli äiti juuri heittämässä sänkyyn jotain, isä ja siskokset pälyivät oveenpäin.