»Joo, muuten vaan nuorisoseuraan.»
Se toinen piti yhä suutaan kurillisessa hymyssä, tuhri leukaa rintaan, vilkuili sivuilleen ja virkkoi:
»Ainakin tämän Eetvartin saa kirjoittaa raittiusosastoon.»
»Juuskanpa sinne-hgk — saa kir-hgk-jottaa.» Eetvartti käänteli toljottavia silmiään Juuskan ja Iikan välillä aivan kuin palokärki, mutta hitaammin.
Matti makasi yhä kättensä päällä ja nauroi. Seinäkaapista toi Iikka paperossia eikä huomannut kun Vilhelmi poistui tuvasta. Kaapissa kopeloiden, selkä toisiin, hän jutteli:
»Saa ne, juuttaat, molemmatkin, kirjoittaa raittiusseuraan… Ovat aika juoppoja, toinen toistaan parempia… En minäkään niille piisaa.»
Eetvartti käänteli päätänsä yhä, silmiin oli tullut enempi eloa, arvattavasti jostain ajatuksesta, joka liikkui mielessä. Sitte se jo tuli uloskin.
»Voi lehmänkieli, kun sitä taas onkin ryypätty!»
Painosta ymmärsi, että »lehmänkieli» oli sukkeluus. Poikanen oli niin nuori, että oli vasta ensikertoja juopottelemassa. Se toinen syhyi yhä leukaa rintaa vasten, oikoi ja venytteli pitkiä koipiaan, tirskui ja hoki:
»Saakelin saakeli!…»