Hän tahtoi narrata ja nauraa Eetvarttia.
Lorusivat taasen pitkän rupeaman, kunnes Iikka havaitsi Vilhelmin poistuneen. Alkoi toisia kehoittaa ylikamariin Vilhelmin luo ja kehui tätä sopivaluontoiseksi. Juuska soti vastaan, mutta Eetvartti oli valmis. Mattikin heräsi nukuksistaan ja rupesi yllyttämään.
Lähtivät vihdoin kaikin, Iikka oppaana edellä, Matti jälkimmäisenä virnakoiden ja hengessään odottaen mitä tapahtuisi.
»Käykää istumaan, pojat… Istukaa tuonne sohvaan, siellä on pehmoinen … olkaa rohkeana vaan… Vilhelmi aina käskee tänne.»
Itse istuu Iikka soututuoliin ja jatkaa:
»Tulimme katsomaan sua, älä moiti vaikka on vähä ryypätty ja sinä oot raitis.»
Nolona ja kankeana istuu Vilhelmi tuolillaan ja saa vihdoin itsestään:
»Noo…»
Eetvartti ja Juuska ovat sijoittuneet vanhaan sohvaan, josta muutamat vieterit kommottavat uhaten puhkaista. Eetvartti yhtä sellaista alkaa käsin nyplätä ja Vilhelmin tekee mieli kieltää, ettei puhkaise. Mutta nyplääjää alkaa raukaista, samoin Iikkaa soututuolissa. Matti istuu ovipielessä ja Juuska sohvassa mukavasti lojuu ja vetelee paperossin sauhuja, pää retkallaan selkänojaa vasten. Hän ei nyt virnistele, mutta rupee sen sijaan juttelemaan.
»On ollut oikein siivo-ilmat.»