Hän jalallaan potki Marttaa.
»Kylläpä nukkuu.»
Martta heräsi. Näki isännän ja pelästyi, työnsi Mattia ja hyppäsi jaloilleen.
»Kuinka sinä jätät hevosen ruuatta keskipellolle, kun itse puolipäivä-levolle käyt? Ja minä olen sulle aina sanonut, että hevosten ruuasta ja juomasta päiväkunnalla tulee ainakin pitää huolen, oli ihmisten kanssa miten tahansa.»
»— siunatkoon!» sai Martta sanotuksi. »Panin juuri tähän levolle kun söin, ja hevosen unohdin. Mistä tuo on siihen tullut?» Hän katsoo pitkään Mattia, joka vähitellen herää.
»Mistä on tullut!» nauraa Kiviluhta huvitettuna. »Taivaasta on pudonnut ylkämies käsivarrellesi, enkeli on pudottanut, heh…»
»Minä juuri söin», uudistaa Martta ja iskee silmää Matille, »panin siunaaman ajaksi pitkälleni.»
»En minä siitä, mutta kun hevosen jätät ruuatta ja juomatta valjaissa seisomaan. Saat selkääsi, piru vieköön, jos pahat päähäni panen.»
Martta katselee ympärilleen ja näkee että hevonen on syömässä.
»Tekö laitoitte sen syömään?» kysyi isännältä.