»Häh?… Etkö tiedä? Mitäs varten mun pitää sua elättää, jos et edes tiedä sitä? Piruko nuo päkkänätkin aina vetää jalkoihin…! sen … tuhannen!…» Hän potki kumoon pari, kolme astiaa, joista yhdessä oli perunoita ja vettä, toisessa ruumenvettä ja kolmas oli tyhjä.
»Älä nyt taas niin kovin pölläile», kielteli äiti huolimattomasti, katsahtamattakaan Esaan.
Sängystä kuului kuorsausta. Esa tunkeusi kaikkien esteiden läpitse sängyn luo, löysi sieltä Jussin, jonka herätti. Poika kun kuuli isännän kotiin tulleen, nousi kuin nuoli. Mutta Esa kiirehti häntä vielä käsihapuisin muistuttaen:
»Tiedätkö, nohjo, kuka sinua elättää?»
»Häh?» Poika seisoi kummissaan ja peloissaan silmiään hieroen.
»Hääh! Tiedätkös missä Matti on?»
»Matti? En minä tiedä. Eiköhän se ole ajoilla.»
»Ajolla? Kenen hevosella?»
»En mä tiedä.»
»Missä Maija on?»