»En mä tiedä, mahtoiko se sinne kamariin mennä, liekö tuo makuulle pannut? Näkyi olevan niin, että hoi kättä, hoi jalkaa.»
»Lyötykö oli?»
»Lyöty tai väsyksissä, en mä tiedä. Kukapa tuota juuri lyönyt olisi, joka on sellainen karuuna. Vaikka kyllähän sanotaan, niin että ei sonni niin suuri, ettei ajaja suuree. Missä tuo lie ollut. Eivät ne nuoret ennen noin hulluja ja päässilmäisiä olleet. Jos sitä äijät (tässä rupesi muoria naurattamaan) ja vanhat ämmätkin vähän ryyppäsivät, niin ei sitä nuoret.»
»No no muori, antaahan nuortenkin. Mutta kuinka, eikö muorikaan kirkossa ole?»
»Kirkkoon tästä sitte pääsee, kun pitää aina olla kotokissana. Eikä siellä mieli paljon parane. Aivanhan siellä on körttiläisten valta. Ne nyt vasta ovat juuttahia, ja kun kuuluu pastorikin siihen uskoon ruvenneen. Kyllähän nyt on vissiinkin ne maailman lopun ajat, kun kaikenlaiset villitykset ja eriseuraisuudet tulevat.»
Muori ainoastaan silloin tällöin vilkautti Vennuun, istuen vain vakavana omissa oloissaan ja toimitellen ikään kuin enimmäksi puoleksi itselleen.
Vennukin oli vakavana.
»Niinpä taitaa tulla, tulleneeko tuota?»
»Maailman loppuako? Hojaa, kyllä se tulee, kun ehtii, niin minä ainakin uskon. Mitä ne muuta ennustavat tuollaiset villitykset kuin nuo körttiläisetkin? Onko Karilla piippu mukana? Tule panemaan tästä mun pöntöstäni piippuusi. Ne ovat oikein kaksi kertaa prässätyitä.»
Vennu pani piippuunsa muorin pöntöstä ja istahti hänkin toiselle puolen takkakiveä.