»Surkeata», rupesi muori sanomaan, »kun ei ole nyt yhtään viinaakaan, jotta sais ryypyn tarjota. Minä olen tässä käennyt koko päivän käydä Toiskan muorilta hakemassa, että olisi edes vieraan vara, mutta en mä tiedä kuinka sitä ihminen on väliin kuin märjissä nahoissa ja tuo poika nyt sitten vielä tuollaisen surkian työn teki.»
Vennua kutkutti, näkihän hän, että muori oli aika pätkässä ja röjynpovessa kommotti puolen tuopin taskupullo.
»Nuhtele sinä Kari vähän sitä Esaa», jatkoi muori kuiskaten, ettei piika olisi pöydän päähän kuullut, »ettei se olisi mulle niin hävitön, kun se on ruvennut olemaan niin kuin koira.» Jo rupesi tihuttelemaan.
»Onko?»
»No siitä vanhasta asiasta se mua aina piinaa, ja niin kuin Jumala ja ihmiset tietävät, niin minä olen siitä viattomasti kärsinyt. Vainaja oli niin kova viinamies, että … ja viinaanhan se kuoli.»
»Mitähän niistä vanhoista.»
»Niin, mitähän niistä, mutta kun se aina niistä.» Muori pyyhki silmiään, joista kyynelet tippuivat. »Ja niin kuin sinä tiedät, että mulla on huono sydänalusta, niin minä olen aina nauttinut vähän väkeviä ja sitten minä pysyn terveenä. Kun näin vanhalla iällä pitää taloutta hoitaa, niin kyllä siinä tarvitsee vähän vahvistusta toisinansa, mutta kun ei tuo Esa antaisi, ei mitään.»
»Jopa se on poissa laidalta.»
»Älähän muuta, hyvä ihminen! Mutta sano sinä sille ja neuvo.»
»Ei se siitä huoli.»