»Antakaa sille selkään, hyvä ihminen, ja pankaa pelolle. Lupaa sinä olla mun puolestani, kyllä se sua pelkää, kyllä minä sen tiedän…»
»Pelkääköhän?»
»Pelkää, se aina sanoo jotta… Mutta odotas vähän. Maija, mene katsomaan, eikö se hevonen jo ole nyljetty, mene kohta.»
»Mitä minä siitä katson.»
»Katso mitä katsot, katso onko sen häntä ylös vai alaspäin. Mene nyt.»
Maija sanoi jo, ettei hän mene, mutta meni kuitenkin. Silloin muori veti nopsasti pullon povestaan, ryyppäsi ja tarjosi Karille.
»Täytyy ottaa salaa», kuiskasi silmää iskien. »Ota ryyppy.»
»Ka, onhan teillä.»
»Harvoin minä ihan tyhjä olen, minä otan vaikka kivestä. Ryyppää nopiaan … paremmin.» Hän otti ja ryyppäsi vielä itse ja pisti sitten pullon poveensa.
»Täytyy olla vähän sukkela. — No Maija, joko sinä nyt näit? Oliko häntä ylös vai alaspäin? Häh? Mitäh? Älä yhtään kiukuttele!»