Sanna jo seisoi Santran rinnalla rahoinensa, jotka oli helppo saada: kättä ojentaa vain! Jollei olisikaan ollut tuota Korvenloukon juttua, jollei tuollainen, erityinen kilpailun halu olisikaan estänyt, niin kenties olisi hän jo Santran heittänyt ajatuksistaankin, mennyt ja tehnyt kauppoja Rekipellossa. Mutta kosto! Mihin se sitten olisi jäänyt?
Näissä mietteissä Esa melkein koko viikon kulutti. Omituisinta oli, että hän hyvin vähän ajatteli Saviojan Villeä sekä syitä, minkä vuoksi tämä oli ruvennut ryöstöä hakemaan. Ei hän edes syvemmin ajatellut kostoa Villelle, joka siten sai jäädä miltei rauhaan, olla kuin syrjäisenä koko näytelmässä.
Mitähän olisi Esa sanonut, mitä olisi ajatellut, mihin rynnännyt, jos olisi tiennyt, että Savioja oli hakemuksen toimittanut körttiläisten kehoituksesta, että nämä toimiskelivat, saadakseen kaikki hänen velkojansa liikkeelle ja aikoivat hänet siten kukistaa? Olisi kenties yliluonnollisessa kiukussaan silloin puukko kädessä rynnännyt syyllisten kotiin tekemään ihmeitä, hänen ihmeitänsä, joista hän niin usein puhui ja joita kyllä usein teki ja joita kaikki ihmettelivät.
Mutta Esa ei siitä tiennyt. Hän vain naimista mietiskeli, ajatteli rauhan keinoilla pulasta päästä. Eikä koko viikolla käynyt hänen luonaan kuin pari toveria, jotka melkein saman tien saivat takaisin mennä, Esa kun vain itsekseen mörrötti, ei kenellekään ajatuksiaan ilmaissut, ei sydäntään avannut, ei neuvoa etsinyt.
Äiti muori alkoi luulla pojan tulevan hulluksi ja rupesi häntä säälimään. Äiti on aina äiti! Eräänä päivänä, kun piialla haetti viinaa toisen talon muorilta, meni Esan luo kamariin pulloinensa. Esa maata loiti sohvassa ja katseli kulmainsa alta äitiä.
»Mikä sinun oikein on, Esa? Aivanko sä nyt makaamalla… Taidat sä olla kipeä. Haetin Toiskan muorilta vähän… Koetas ottaa ryyppy.»
Esa katseli ihmeissään, käski muorin ensin itse ryypätä. Ja muori ryyppäsi, näytti, ettei siellä myrkkyä ole. Sitten Esakin ryyppäsi. Muori rupesi siunailemaan ja oikein kauniisti puhumaan: häntä on ruvennut oikein pelottamaan, että mitä se makaa. Tutkaili kipuja, kysyi, että sitä ryöstöäkö se murehtii? Rupesi itkemään ja kehoitti Esaa menemään Saviojan pöhlön puheille pyytämään lykkäystä ja selittämään, ettei tässä nyt mitään hätää meillä vielä ole, että kyllä hän omansa saa, ettei nyt niin kova olla, ja alkavaa asukasta hätyyttää…
»Akka sun pitäisi ottaa ja katsoa vähän rikkaanlainen», muori viimeiseksi päätyi esittämään. »Ota tuo Rekipellon Sanna!» Muori katseli ystävällinen hymy huulilla poikaansa, joka oudosti muljotteli.
»Ettäkö tulisi sulle juoppotoveriksi?» kysyi Esa ilkeä ilme kasvoilla.
Muori rupesi jotakin mutisemaan, pisti pullon taskuunsa ja lähti tupaan.
»Yksikö ryyppy sieltä vain riittikin? Antaa tänne sen pullon», Esa perään muistutti. Muori taas mutisi jotakin, rupesi lihavaa nenäänsä nyysäämään ja kyyneliä vuodattamaan.