»Hoi Vennu!» huusi hän ja pyörähti kuin sotamies. »Mulla ei ole tilkkaakaan viinaa.»
»No hae.»
»Ei ole rahaa. Takaatko?» Esa katseli kummallisen tarkkaavaisena Vennua.
»Sinuako? En tiedä tohtiiko sua taata.» Vennun suu meni leikkisään, mutta samalla vähän pisteliääseen nauruun.
»Pisteletkö sinä?» Esan silmät säihkyivät ja hermosto värisi.
»Vasaran alainen mies», jatkoi Vennu.
»No saatana!» Esa tempaisi tuolin ja löi sen säpäleiksi lattiaan.
Tulinen puna kohosi Vennun kasvoille. Hän nousi istumasta, käveli pariin kertaan yli lattian harteitansa puristellen.
»Eikös täs' ole poijat leviät hartiat? Ka pojat, ka!» Hän rytkäytteli kantapäillään lattiaan, nostatteli olkapäitään ja ärjyi.
Ella katseli ensin oudostellen toisten tappelunhankkeita. Rupesi kyselemään, että oikeinkos te tapella meinaatte, vai? Alkoi sitten sovintoon suositella. Kumpikaan toisista ei pannut mitään huomiota Ellan puheeseen, mutta näytti siltä, että Esan kiukku vähitellen asettui ja Vennun nousi.