»Mutta täällä ei passaa olemaan muuta kuin yksi suuri roisto ja se on jo. Pikku rosvoksi en minä rupea … entä…! Sille nauretaan. Mutta suurta kunnioitetaan.
»Kuka se on se suuri rosvo?» kysyi Vennu hyvin omituisesti, vaikka oli niin päissään.
»Kuka! kysy tunnoltasi, kyllä se vastaa.»
»Häh?»
»Se meni. Mutta ei minusta ole siihenkään. Mulla on liian suora ja rehellinen luonto. Varasten päällikön pitää olla nilkku?»
»Nilkku?»
»Nilkku! Niekale se pitää olla, lurjus, valehtelija. Kun minä olisinkin yhtä hyvä kirjailemaan kuin puukolla lyömään, niin…»
Nyt rupesi Vennu rajusti vääntämään päätä ja puremaan hammasta, nousi ylös ja nyrkkejään puristaen virkkoi:
»Tuollaisista puheista annan minä aina selkäsaunan.» Hän näkyi ikään kuin punnitsevan voimiansa, sillä hän oli kovasti juovuksissa.
»Nytkinkö?» Esa jo seisoi ja näytti melkein aivan selvältä. Vennu vielä seisoi pöytään käsin nojaten ja Ella nukkui.