Eräänä kesäaamuna joutui vanhusten asia keskustelun alaiseksi. Emäntä sen alkoi kerran sattuessaan olemaan hyvällä tuulella, maitoa kun olivat lehmät antaneet hyvin ja kirkas aamu lupasi hyvää luokoilmaa.
»Kuule Santra», sanoi emäntä, kun maitokamarissa maitoja pyttyihin kaateli ja Santra täytteli piimäleilejä päiväkunnalle.
»No?»
Emäntä antoi odottaa vastausta, saadakseen sille sitä suuremman merkityksen.
»Sinun täytyy ottaa se Kuivasen Ella.»
»Mitä ottaa?»
»Mitä ottaa! Mieheksesi… Parasta on valita niin kauan kuin on valikoiman varaa ja muutenkin…»
»Ei ainakaan näiden perunain aikana!» huudahti Santra suuttuneella äänellä.
»Älä huuda… Kenenkä sinä sitten ottaisit?»
»Mutta ainako sitä nyt vain pitäisi ajatella sitä ottamista, ainako jo, että mä vieläkin sanon, kun sitä nyt taas tässä kipuisin kiireihin ruvetaan jaksattamaan.»