»Nouse ylös, naapuri», virkahti, »näet sen, ettei mikään estäisi minua lähettämästä sinut Paapeliin, jonka hyvin ansaitsisit, kun sillälailla (hän väänsi raivoisasti päätänsä ja puhui hampaittensa välistä) tulet meille! Mutta emme riitele siitä, se on nyt sovittu ja sinun *täytyy* tunnustaa, että minä olen ensinnä, ja sinä olet sitten vasta.»
Tommi nousi, nähtävästi tappiostaan enemmän häpeissään kuin peloissaan.
»Mutta rohkea sinä olit, se minun täytyy tunnustaa», jatkoi Vennu. »Piru ollen, kun tällaisten miesten joukkoon uskallat yksin tulla!»
»Luuletko sinä sitten, että minä nyt vapisen?» kysyi Tommi verrattomalla kylmyydellä.
»Et, lemposoikoon, näytä siltä. Mutta ottakaa miehet tuoleja tuvasta, näkyvät nämä menneen vähän rikki. Istu Kasari.»
»Minä en istu», virkahti Kasari ja kurkussa loksahti ikään kuin olisi tahtonut ottaa kiinni sanan, jota aikoi sanoa. »Nyt aseettomana minä olen kyllä teidän armoillanne, teitä on viisi ja minä olen yksin. Mutta minä olen tullut tänne oikealla asialla ja tiesin, että sellaisissa asioissa ei auta muu kuin kirves. Minä en vieläkään peräytä vaatimustani, minä vaadin lampaani hinnan, koska on jo tunnustettu, että se on otettu. Tappakaa minut, jos tahdotte, teitä rukoilemaan en minä rupea.»
Toiset hyrisivät yhteen ääneen, josta saattoi selittää tarkoituksen: no, mutta eikö sille anneta sellainen selkäsauna että…
»Voi Kriste!» kiljahti Vennu, »jos sinä olisit toinen mies, etkä naapurini!…» Hän hypähti ylös. Kohta hillitsi kuitenkin itsensä ja kysyi toisilta:
»Otitteko te sen lampaan?»
»On se otettu, mutta sitä ei makseta», vastasi Karhun Esa. Iikan Antti murahti jotakin samaan suuntaan.