»Mutta sinä maksat sen!» Esa vaaleni, sillä nyrkki oli jo häntä kohti ojettuna. »Mitä se kraappa maksaa?» kysyi Vennu.
»Kolme ruplaa.»
Esa tempasi taskunsa.
»Onko teillä rahaa?» kysyi hän toisilta. Iikan Antti ja Ella ottivat sanaa sanomatta taskunsa ja kukin nakkasi pöytään ruplan. Pitemmittä mutkitta korjasi Tommi rahat taskuunsa.
»Korjaa nyt joutuun luusi, taikka…» uhkasi Esa.
»Taikka … ei mitään!» ärjäisi Vennu. »Minä olen isäntä meillä, ja meillä ollaan niin kuin minä sanon! Niin te kuin muutkin. Naapureille ei tehdä täällä mitään. Te olette varastaneet häneltä lampaan kuin siat, ja hän on vaatinut siitä maksun kuin mies. Ilman minua olisi Kasari ottanut sen teiltä pakolla. Sellaisia miehiä tällä kulmalla kasvaa. Istu, Kasari.» Vennun äänessä oli tuskin huomattava imartelun vivahdus. Kasarin suu vääntyi hiukan hymyyn.
»Totta puhut, Vennu», hän virkahti varmasti. »Mutta minä olen saanut, mitä olen kaivannut ja lähden.» Hän otti nyt vasta hattunsa, joka oli pudonnut lattiaan.
»Ota sitten edes piiskaryyppy, eihän meillä ole riitelemisen syytä, naapuri», sanoi Vennu ja kaatoi lasiin.
»No, jos tahdot antaa, niin … mitäpä se riitelemälläkään paranee.» Tommi astui pöydän luo, kallisti ryypyn ja kiitti. Sitten hän astui oven luo ja aikoi mennä, mutta pyörähti puoleksi takaisin.
»Olisi mulla jotakin sanottavaa sinulle, naapuri, mutta…» hän yritti katsoa syvälle Vennun silmiin. Vennu kiinnitti tarkkaavaisuutensa häneen.