»Mittees sine nyt oiken meinata?»
Kärsivällisesti rupesi Janne uudestaan selittämään alusta alkaen.
Lindblom aina väliin pani anteeksi antavan näköisenä:
»Noo — ja!»
Kun toinen oli saanut juttunsa selvitetyksi, kysyi nimismies juhlallisella painolla:
»Noo — ja!… Ja sinekö sitten ole miestä, joka muistuttaa *minu* virkavelvollisuutta! Häh?»
»Mitä, eihän tämä nyt semmoista…?»
»E-ihen te-eme nyt semmosta! Vai neen! Eikö sine muistutta minull virkavelvollisuuta, sine? Ääh!» Hän käänsi taas selkänsä tavattomassa raivossa astuen peremmälle.
Tällä hetkellä muuttui Hautalan Jannen muoto, silmäkulmat rypistyivät, posket veti harmaaksi ja huulet vapisivat, kun hän kuiskasi toverinsa korvaan:
»Mene ulos ja vie se Saviojan Ville mennessäsi.» Hän puraisi samalla hammasta ja Tommi, hänkin närkästyneen näköisenä, puikahti ovesta.
Jäätyänsä yksin ryähti Janne omituisesti, niin omituisesti, että nimismieskin katsahti häneen. Huomattuaan että toinen oli poistunut, oli hänellä nähtävästi aie kysyä, mihin se toinen rahjus… Mutta samalla silmänsä välähtivät ja kääntyivät kaapin viereen naulaan, missä kasakanpamppu riippui. Taas otti hän lasista kulauksen.